"No mitäs sinä minun myllystä sanot, Elli?" kysäsi Kalle hiukan nyreissään, kun hänen teostaan ei muistettukaan.
Elli tarkasteli nyt Kalienkin työtä … vaan ei se hänestä niin hyvä ollut: siipikin oli väärässä … ja muutenkin se oli törkeämpi-tekoinen…
"Ole vaiti, sen ruotilainen! Kaikkipa tässä sitten ovat tietävinäänkin!" sanoi Kalle niipastuksissaan ja rentona pirttiin päin kävelemään lähti. "Tule nappipotasille pirtin kupeelle, Reetu", huusi hän mennessään.
Reetu oli juuri saanut "tervansa hoviin" eikä hänellä mitään ollut
Kallen ehdotusta vastaan. Hän viskasi keppinsä puron rannalle ja juoksi
Kallen perään, joka "seinärahalla" ja "potasilla" voitettua
nappinauhaansa kädessään heilutteli ja viheltämään opetteli.
Nyt Ellikin muisti, että työ oli kesken ja pikku Erkki yksinään pirttiin jäänyt.
"En minä enää jouda … tule nyt potun raapuusen niin kuin lupasit,
Janne!" toimitti Elli ja lähtöä teki.
"En minä, kosk'ei Kallekaan", ynähti Janne istahtaen puron laidalle 'lussia' laittamaan jokiveneitä varten, ett'ei myllyjen kohdalla tarvitsisi maata myöten vedättää.
"No, vaan lupasithan sinä!"
"Mikä sitten … ei lupa taloa hävitä", tiuskasi Janne työstään. Elliä suututti mokomat valehtelijat, mutta minkäpä hän niille teki? Pirttiin hänen joutua täytyi ja sinne hän lähtikin juoksemaan, ett'ei Erkki herätä kerkeisi, Pirtin kupeella sulalla maalla Kalle "potasilla" Reetan kanssa oli eikä kuulevinaankaan ollut, kun Elli sivu mennessään häntäkin potun kuorintaan tahtoi.
Oven kun aukasi, niin heti Erkin huuto korviin kävi… Erkki oli taas päässyt alkuun ja Luoja ties', milloin hänet asettumaan sai. Ei hän Ellin hussaamisesta ja heiluttamisesta mitään pitänyt, huuti vaan ja potki, että Ellin täytyi hänet syliinsä ottaa ja siinä viihdytellä … mutta ei sittenkään … vaikka mitä olis tehnyt!…