No, vaan ei suinkaan se kirjoittakaan?… Tottapa sillä lie muuttokirja ollut, jossa nimi kyllä lyhentelemättä seisoo ja kotipaikka…
Oli kaiketi sillä se, eipähän ilman, ja minkäpähän muunkaan vuoksi suoraan pastorin luo ajoi, sillä hevosella se tullut oli … oikein kyydillä! Ja pastorihan se oikeastaan taisi ollakin, joka sille Tuuteron Antin mökin toimitti … sen luona ne kaupat kumminkin oli tehty ja ehdot sovittu. Tottapa sen pastori mahtaisi nimenkin tietää, vaan mikäpä sitä varta vasten utelemaankaan…
Tähän ne saivat tyytyä matkustajatkin niin hyvin kuin kyläläisetkin, sillä ei sitä pastoriltakaan tiedustelluksi tullut, Emmaksi sitä joka paikassa näillä seuduin kutsuttiin tuota alhaalta päin tullutta ja siitäpä se sitten mökinkin nimeksi Emmala johtui.
Kummallinen se muuton oli tuo "Emmalan emäntä." Ei se juuri työtä tekevän näyttänyt — olihan muka pastorin lapsille ja vallesmannin rouvalle vähän ompelevinaan — siinä kaikki! Vaan kylää se kyliä laukkasi, enimmiten pappilassa, vaan joskus kauppiaassakin ja muualla, kun kahven ostoon tuli. Ja tyttö sillä aina piti muassa olla ja sitä se vasta hyväili ja hemmotteli, ett'ei tiennyt minkälaisiin vaatteihinkaan Ellinsä ehittäisi. Läninkikin se piti olla helmoista ja takaa päin niin helsingisti nypätty ja laskutettu, ett'ei vallesmanninkaan vanhimmalla röökinällä hetikään sillä lailla, ja lyhyt se sitten oli, että iletti, kun polviin asti paljas olis näkynyt, ell'ei sukanvarsilla toki olis peitellä koittanut.
Millä se oikeastaan eli tuo Emma, sitä ei niin varmaan tiedetty. Mutta tienannut se ei edes suoloikseenkaan, saatikka sitten vihtoriiniröijyiksi ja puhvihameiksi. Oli sillä kellokin olevinaan ja kultaisiksihan tuo periä väitti, vaan sekö tuon sanojakaan uskoi, koskahan "kissankäpälää" ei näkynyt!…
Kievarin isäntä se usein uutisia kuuli, ja semmoisiakin, joita muut eivät, postimies kun aina siitä kautta kulki ja se se kyllä maailman asiat tiesi. Hänpä se nytkin kertoi, että pastorille joka kuukauden päästä postissa rahakirje tuli tuolta alhaalta päin — "ja Oulun temppeli tuossa päälläkin näkyi seisovan", sanoi postimies, ja kun kerran sen verran vihiä sai, niin kyllähän ne sitte loput selvesi, jolla lie silmät päässä olleet; sillä ei suinkaan niitä pastori mistä kantanut, eipähän se ennenkään … ja näkihän sen siitäkin, kuka se saakut sai, että Emmalan emännällä niihin aikoihin aina pastorille asiaa oli ja kohta sen perästä kirkonkylälle ostoksilleen tuli. Niin että saipa mistä tahansa, vaan omistaan se ei elänyt!…
Leutoa sillä elämä oli ja tytöllä kanssa, mutta sitä ne kyläläiset katsastaa aikoivat, että kauankohan tuotakin hyvää kestää mahtaa, sillä eihän se aurinkokaan aina samalta syrjältä paista … ei ainakaan ennen paistanut, mitä tuo nyt ruvennee tekemään.
Eikä se kovin kauan paistanutkaan, ei niinkään kauan, kuin kylällä luultiin.
Omin varoinsa oli Emman tyttö jo kävelemään oppinut, ensin pirtin poikki äitinsä luokse haikaroiden, vaan sitten kesäsydännä jo Emman jälessä kirkollakin teputteli. Sievä lapsi se oli, se täytyi kauppijaankin rouvan myöntää, ja niin sillä oli ylpeä käynnin tyyli, että isommallekin olis välttänyt. Suuret ja kirkkaat olivat silmätkin ja tukka tummissa suortuvissa.
Mutta mikä lie sitten tullut, koskahan Emmalassa elämä peräti muuttui ja kauppamiehestäkin kahven haku väsäysi. Mattilan emäntä oli omin silmin nähnyt, kun Emma Pyörteessä ruukilaisille oli kirkkovaatteensa kaupannut ja silkkihuiviaankin tarjotellut, vaikk'ei ostajaa löytänyt.