"Kalle oli jo puolisilta Kantolaan lähtenyt ja eikö tuo sieltä pitäen lie mennyt jo … Pertin kanssa!"
Elli ei siihen mitään virkkanut. Kyllähän hän jo melkein ymmärsi, miksi Janne näin kautta rantain puheli … ja olihan tuolla Perttikin, niin että olisihan tuonne ehkä saanut lähteäkin. Mutta ei hän sentään ymmärtävinään ollut, kutoi vaan niin kuin ennenkin ja vanhan tavan mukaan aina langan tikun yli heitti.
"Etkö lähde, Elli, mukaan, niin käydään hänessä mekin? Petoako sinä tuosta kudelmastakaan … ei sillä semmoista hätää ole!" sanoi Janne äkkiä.
"Minäkö mukaan? Hupsuatko sinä, Janne? … vähemmästäkin tässä myötäänsä torataan, saati sitten kylänjuoksusta."
"Kovahan se äiti kyllä on, tosi se on… Vaan nyt ei torata, usko minua, Elli, ja jos äiti yrittelisikin, niin puhukoon minulle."
"Sinulle? Johan nyt uskaltaisit emännälle vastustella? Eikä se toki kannattaisikaan tämmöisen hetaleen vuoksi … mokomankin ruotilaisen!" Oikein kyynelet Ellille silmiin herahtivat.
Janne hyppäsi seisoalleen. "Elä nyt myötäänsä tuota vatkuta, Elli! Taidettiinhan sitä ennen pienempinä välistä siitäkin nykkiä, vaan nehän ovat menneitä asioita … eihän toinen ole toistaan kummempi syntyessään — eikä kuollessaankaan!"
"Niinhän sinä nyt sanot, Janne, vaan erilainen se sinustakin on isontalon tyttö, niin kuin Kautisten Mari, ja tämmöinen ruotilaiskutale."..
"Eiköstä vaan vielä … mitä kummempi se Marikaan olisi? … ihminen kuin ihminen! Heitä nyt vaan joutava kinastaminen pois, Elli, ja lähdetään mekin."
"Eipä siellä minusta … kaikki vaan vierastelisivat ja siitä mahtailisivat, että tuonkin tänne päästä piti!"