Jussi veti, että silmät sirralleen kävivät ja niin ne rallattivatkin, että korvia särki … miehenpuolet karkeammasti ja kehnommasti töryyttäen, vaimonpuolet kimakammasti ja paremmin nuotilleen luikasuttaen. Kangas oikein jytäjämään mieli ja yhtenä pilvenä pelmusi hiekka tyttöjen humahtelevissa hameenliepeissä. Korvalliselle muuttuivat poikain lakit ja lipuipa monen tytön huivikin niskemmaksi, että otsat paljaiksi jäivät ja hiusten jakaus näkyi. Mikä sen tiesi menikö se edes osapuillekaan ranseesin mukaan — ei ainakaan siltä näyttänyt — mutta toimessaan vaan oli Purolan Aatu morsiamineen. Eikä hän sitäkään huomannut, että kaikki hänelle selän takana nauroivat ja pilkkaa tekivät.
"Nyt tulee kalopaati, pojat! Vaan elkää luulkokaan, että se sama on, kuin kaloppi … ei sinne päinkään! Soitahan, Jussi, jotakin, polkkaa, Porilaista eli mitä tahansa, niin minä näytän teille Maija-Liisan kanssa, minkälainen se kalopaati on!"
Jussin ei polkan rallia hapuilla tarvinnut … selvästi hän niitä veti, vaikka kuinka monta … vaikka "engelsmannia"!…
"Kas näin, pojat, katsokaahan! ei tämä niin maailman vaikeata ole, kuin sen syrjästä luulisi…"
Aatu viittasi vastapuolella olevalle Soivion Antille, että tekisi vaan niin kuin hänkin teki, ja porhalti sitten Maija-Liisan kanssa kangasta pitkin, että pikku kivet syrjille pirisivät. Pian se toisillekin selvesi, ett'eihän tuossa muuta ollut kuin käydä ja kääntyä koko kalopaatissa … osasihan tuota vaikka kuka, kun sen perille kerran pääsi!
Taas veti Jussi, että silmät sirralleen kävivät, pää kallistui vasemmalle kädelle viulun puoleen ja jalka vakavana tahtia tallasi. Hiki juoksi jo tanssijainkin poskilta kuin tulvavirta ja äänikin tahtoi monelta pojalta sortumaan ruveta, mutta rallattaa sitä sentään piti, vaikk'ei olis kuin kurkkuperässä pikkuisen kihissyt!
Tuolta järveltä päin oli tällä välin purjevene tulla viilettänyt, mutta ei sitä kukaan ollut huomannut. Niemen suojaan kun oli päästy, laski Janne purjeen alas, sillä ilman aikojaan se siinä vaan olis lepattanut ja joku tuulenpuuska ehkä vastaankin vielä puhaltanut. Soutamalla he sitten loppumatkan tulivat ja vaikka airot aika lailla lonkuttivatkin, ei sitä kankaalla pyörijät kuuntelemaan joutaneet.
Kovasti sykähteli Ellin sydän metsäpolkua myöden rannasta kävellessä Jannen perässä. Mielipä se Jannestakin niin somalta tuntumaan, kun aukean laitaan ruvettiin pääsemään ja viulun vingutus sekä rallatus selvästi alkoi kuulua. Ei se juuri pelottanutkaan … mistäpähän sekään?… Vaan muuten se niin kummalliselta tuntui Ellin kanssa, entisen ruotilaisensa kanssa, tämmöiseen väkijoukkoon tulla. Niin, ja tuollapahan oli Kautistenkin Mari … saapas nähdä, millä silmällä se sekin kilmistellä alkaa … ja Purolan Aatu se jos parinkaan ryypyn vanhaksi päässee, niin sillä ei ole aikaa herjalla!… Mutta koettakoonhan kovin mahtailemaan ruveta, niin — — jaa, jaa, sittenhän se nähdään, kun nyletään, onko vettä nahkan alla!…
Viimeistä "tuuriansa" Purolan Aatu mennä hihkasi … semmoista, jossa pojat toisen ja tytöt toisen kuja-aidan muodostavat ja sitä sitten tyttöineen porhalletaan niin kuin "kalopaatissa." Kuta uhemmasti siinä meni, sen hauskemmalta se tuntui … ja jos silmiinkin vettä kihosi ja huivi päästä lensi, niin silloin se nauratti … itseään ja muita, vaan muassa täytyi kumminkin mennä rehjata ja viejän olkapäästä kiinni pitää koettaa.
Viimeinen pari jo vuorollaan ympäri vihkasi ja sitten taas "vikuroida piti", niinkuin se Aatun suussa kuului. Hiki helmeili otsallekin ja oikein hiusten päistä poskille tippui, kun tämäkin vihdoin oli lopetettu ja Aatu korkealla äänellään huusi: "No tytöt, joko piisaa vai otetaanko vielä 'tukki-tuuri'?"