"… Ja kaulus pystyssä, eikö niin? — Tästä kulki juuri tuttuja, ja kun heidän mukaansa ei tehnyt mieli, niin täytyi tällaista keinoa käyttää; tätä käytetään paljo Helsingissä, Elli."
Ellin täytyi hävetä yksinkertaisuuttaan. Olikin hän mennyt muistuttamaan konttoristia, joka nyt oli niin sivistynyt mies ja patruunan poika ja joka ulkomailla oli käynyt ja Pariisissakin. Mahtoipa tietää miten olla piti, ja mikä sopi, mikä ei hänen laiselle herrasmiehelle!
"Minnekäs Ellillä matka on, näin iltahämärässä?" Konttoristi kääntyi
Ellin mukaan ja alkoi käydä hänen rinnallaan, oikealla puolen.
"Olipahan tuonne … kun muudan tuttavistani tuli tansseihin tahtomaan, jotka tänä iltana kuuluvat olevan!…"
Ilkeältä tuntui Ellistä ruveta tätä konttoristille tunnustamaan … hän varmaankin pilkata alkaisi! Vaan eikös mitä, päin vastoin se siitä vilkastui vaan.
"Vai tansseihin, sepä nyt oivallista, vai tansseihin … ja varmaankin täällä torin laidassa, eikös niin? Niinkö luulette, Elli, ett'en minä tanssipaikkoja tiedä ja ett'en minä jo ennestäänkin niitä tunne?… Hui, hai, tutut paikat, tutut paikat!…?"
Konttoristi käveli sitten vähän matkaa äänettömänä ja miettivän näytti. Ja kylläpä ne Ellinkin ajatukset lensivät ja sydän melkein lyömästä herkesi. Olispa nyt Kautisten Mari katsomassa ja Mattilan emäntä ja muut Pehkolan kyläläiset, kun hän konttoristin kanssa rinnatusten, ihan samalla katukäytävällä tepsutteli! Entäs Koiviston Anni! siltä raukalta silmät kieroon venähtäisi pelkästä kateudesta, hän kun myötäänsä oikein pakkaumalla pakkausi konttoristin hyväiltäväksi, vaan ei se hänestä sittenkään milläänkään ollut, ei edes näkevinäänkään. Se se Elliä kumminkin enin ihmetytti, että konttoristikin tämmöisissä "kansan tansseissa" käydä kehtasi, joissa nyt luulisi olevan vaikka minkälaista. Mutta tottapahan se itse sen asian paremmin tiesi, joka oli niin paljo maailmaa nähnyt!…
"No niin, samapa se on, saatanhan tuonne minäkin lähteä, kun ei ole niin tärkeätä tehtävääkään. Mennäänpä sitten yhdessä Elli, kyllä minä maksusta huolen pidän ja kotiinkin saatan!"
Ja niin sitä mentiin, vaikka Elliä vähän ujostuttikin tulla ihmisjoukkoon semmoisen pulskan herrasmiehen kanssa ja varsinkin, jos noita muita tehtaan tyttöjä sattuisi tulemaan ja tuo Anni räähkä, joka kaikki kieli ja pahalle päin käänsi. Se häntä vasta koko juonikko oli ja pahasisuinen ihminen! — — —
Eipä Ellillä vielä ijässään ollut semmoista iltaa ollut, kuin mennä sunnuntaina. Oikein vieläkin sydäntä vihiäsi ja jäsenissä tuntui, sitä huimaavaa tanssin höyräkkää ajatellessa, kun konttoristin olkapäätä vasten pää oli ollut, ihan noin, noin … noin, ja aina piti Ellin sitten nojautua eli ainakin ajatella itsensä samaan asemaan, kuin pyhäiltanakin tansseissa! Ja ihmiset ne vasta kummissaan olivat katselleet ja keskenään kuiskineet, että "kuka se tuo on, joka se tuon herran kanssa…?" Vaan tietämättä se oli heiltä jäänyt, sillä ei Elli paljo muista ollut välittänyt, eivät ne osanneet viedäkään niin hyvästi ja tanakasti kuin konttoristi, ei likimainkaan!