"Mistä se nyt tuon sai? Mitä sinäkin muka Aapisella?" Eikä äiti ollut kuulevinaankaan, vaan yhä kovemmin varsiluudalla pirtin rahia lykkäsi ja aina väliin vettä kiulusta ruiskautti.
"Onpahan Tuuteronkin Matleenalla … isänsä oli Oulussa käydessään tuonut!" Elli ei heittänyt, nyyhkitti vaan yhä ja etusormen kynnellä pöydän laitaa ruoputti.
"Oletko sinä ääneti, tyttö, vai mitenkä?… Minulla ei ole rahaa
Aapisiin ja muihin, kuulethan sen!"
Ja kun Elli ei sittenkään kurnuamasta herennyt, niin koppasi äiti uunin päältä syttypäreen ja hosumaan tavotteli, vaan silloin oli Ellikin jo ulkosessa eikä tullut sisään ennen kuin auringon laskun jälkeen.
"Saatan mä häntä kysästäkin ensi kerran kauppijaassa käydessäni", murahti Emma itsekseen ja varsiluudan oven suuhun viskasi ja rahia kuivailemaan rupesi, "joutaahan katsella, niin aina siitä hitunen mieleenkin jääpi…"
Kun Emma ensi kerran kirkonkylällä kävi ja palattuaan konttiansa tyhjenteli, niin sieltäpähän kahvemytyn ja pullojen seasta Aapinenkin lattialle pirahti. Elli oikein ilosta hyppi eikä kiittämäänkään joutanut, sillä Tuuteron Matleenallehan se heti kohta näyttää piti. — — —
Keväällä kun teiden tarkastus pidettiin ja kyläntielle uudet virstapatsaat pystytettiin, oli Tuuteron luokse uusi veräjäkin laitettu, ett'ei elukat kujille ja tanhuville pakkautuisi. Siinä se törötti niin juhlallisen näköisenä ja punaisine puola-puineen ihmisiltä tien salpasi. Ulkokyläläisillä siitä varsinkin ristiä oli, niiden kun kirkkomatkoillaan aina piti kärryistä aukasemaan hypätä eikä viitsinyt olisi. Ja kun Tuuteron Matleena sitten pyhäpäivinä veräjän aukojaksi rupesi kirkonmenon ajaksi, niin hyvinpä se heille mieleen näytti olevan ja monikin mennessään lantin heitti.
Elli oli monesti itsekseen arvellut, että sais tuo olla tuommoinen veräjä heidänkin mökkinsä kohdalla… Hyvinhän tuota aukomaan olis joutanut ja välistä ehkä jonkun lantinkin saisi … ei se äiti kumminkaan koskaan antanut.
Muutamana lauantai-iltana tuli Tuuteron Matleena Emmalaan ja Ellin jo ovelta ulos kutsui. Pirtin kupeella sitä sitten istuttiin ja Matleena näytti niin tolkun näköiseltä, kun Ellille supattaen selitti, että hän huomenna isänsä kanssa kirkolle lähti eikä siis joutanutkaan veräjän aukasuun… Elli saisi huomen-aamulla hänen virkaansa toimittaa, jos tahtoisi… Ellihän se kumminkin paraiten lantit tarvitsi, sanoi Matleena.
Josko Elli tahtoi? Kaikkea se Matleena vielä kysyikin … sitähän Elli jo aikoja oli toivonut mielessään, että heidänkin luo tuommoinen veräjä laitettaisiin, jossa olis punaiset pylväät ja pitkin puolin puola-puut ja joka itsestään kiinni tulisi … niinkuin Tuuteronkin veräjä, ett'ei muuta, kunhan auki jaksoi saada.