LEJONHUFVUD:
Ka, neuvoskuntaan!
(Pouttuun kääntyen):
— Kuka on tuo mies?
ILKKA (rohkeasti): Ma olen Jaakko Ilkka Ilmajoelta, mies, jolta huovit marski Flemingin on talon ryöstäneet ja vaimon piesseet ja joka täältä etsii oikeutta!
LEJONHUFVUD:
Kai sitä saatkin, vaan et tuolla lailla.
Sä kieles nöyremmäksi malttaa voit!
ILKKA: Ken pyytää armoa, hän olkoon nöyrä, ken vaatii oikeutta, suora on; ma pyydän oikeutt', en armoa.
LEJONHUFVUD: Sun oikeutes on armo kuninkaalta; sen riistää voi se, ken sen antoi sulle.
ILKKA: Mut sit' en saanut marski Flemingiltä, ma häntä syytän, vaan en kuningasta. Hän nyt on laamannina Pohjanmaan, mut oikeuttaan ken etsii hältä, ruoskaa ja tyrmää saapi niinkuin murhamies ja niinkuin äsken olen itse saanut. Nyt häntä vastaan haen ma oikeutta: (huutaa) jos täält' en saa, niin sen ma itse hankin!
MUUT:
Jos muut ei auta, auttaa Ryssän tsaari!
(Melua ja hälinää. Sillä aikaa on toisten huomaamatta ovi
vasemmalta avautunut, paashi asettuu oven viereen ja kiivain
askelin tulee sisään):
HERTTUA (jonka ilmestyessä kaikki melu äkkiä lakkaa, Lejonhufvud vetäytyy syrjemmä ja talonpojat kumartavat syvään. Herttua seisoo hetken ääneti ja katselee joukkoa):
Ken räyhinällä täyttää suojat linnan,
jok' onpi rauhoitettu kuninkaalle?
(Lejonhufvudille).
Keit' ovat miehet nää? He mitä tahtoo?
(Miehille).
Ken melun nostaa täällä uskaltaa?