HERTTUA: Isäs Pentin tunsin, hän urhoks mainittiin ja Vienan ryssät kai muistaa iskut Pentin tapparasta. Ja isäs surmaajatko nyt on turvas?
ILKKA: Ei ole, armollinen ruhtinas, jos vanhan Kustaan poikaa palveltaisiin — hän köyhää auttoi suurten hampahista. Te ootte poika Kustaa kuninkaan — jos totta on se, pohjolaiset kaikki ja heidän kanssaan Häme, Savonmaa ne teitä puoltaa viime pisaraan, sen vannon minä, vannoo kaikki muut!
MUUT: Niin kauvan kuin on veri lämmin meissä, me kaikki ruhtinasta puolustamme!
HERTTUA (liikutettuna): Ma tunnen pohjolaiset, Suomen miehet, ja teidän valaanne ma myöskin luotan, vaikk' isä-vainaa toista oli mieltä.
(Ovi oikealta avautuu ja valtaneuvokset, Hogenskikd, Bielke etunenässä, tulevat juhlallisen vakavina. Bielkellä on paperi kädessänsä. He aikovat mennä vasemmalle vievää ovea kohti, mutta huomaavat Herttuan y.m, ja pysähtyvät syrjemmä etualalle).
HERTTUA (hieman ivallisesti): Kas, tuossa neuvottomin neuvoskunta! (Neuvoksille). No, ylväät herrat, mik' on vastauksenne: en valtaa marskin kärsi kauvempaa, tuhatta kahdeksan ma vaadin miestä ja Yrjö Possen verikoiraa vastaan; jos näit' en saa, ma ohjat teille heitän!
BIELKE (vakavasti ja juhlallisesti): On neuvoskunta tyystin harkinnut nyt teidän vaatimusta, ruhtinas, ja koska lain ja asetusten jälkeen on meidän huolenamme isänmaa —
HERTTUA (tiuskasten):
Vai yksin teidän? Eikö minun myös?
On mulla lähin oikeus siihen huoleen.
BIELKE (kuten äsken): Ja koska veljessota valtakunnan, jo ennen nääntyneen, vois maahan suistaa —
HERTTUA (samoin kuin yllä): Se suistaa vääryyden ja väkivallan, mut kansan oikeuden se kohottaa!