BIELKE (kuten ennen):
Ja koska Ruotsissa on kuningas —
HERTTUA (yhä vihaisemmin):
Mut hällä sijaisena herttua!
BIELKE (entisellä tyyneydellä): — ja kuninkaalla ain' on päätösvalta, niin täytyy neuvoskunnan —
HERTTUA (ärjäisten):
Jaa tai ei?
BIELKE (tyynesti ja äänensä korottaen): — niin täytyy yksimielin neuvoskunnan nyt kieltää vaatimukset herttuan!
(Ojentaa paperin herttualle).
HERTTUA (hypähtää ylös vihan vimmassa ja heittää paperin pöydälle): Siis vieköön neuvoskunnan Hornan hiisi ja Ruotsi ryssän suuhun kelpaa kyllä. Te epäkelvot, viekkaat junkkarit mun omin hampain maahan repimään sen tahtoisitte, minkä alkoi Kustaa; te juonillanne kädet sitoisitte kai multa myös kuin teitte Juhanalle; kun aikaa vapaampaa ma koitan luoda ja saada kansalleni oikeutta, te herrain mielivaltaa puolustatte; ja jos vain teill' ois valta rauniolla, niin kautta taivaan, oisittekin valmiit te myymään eduistanne isänmaan!
(Herttua kävelee kiivaasti edes takaisin lattialla. Talonpojat
seisovat synkkinä taampana, neuvoskunnan herroissa syntyy murinaa).
BIELKE:
Tää syytös loukkaa koko —
HERTTUA (jalkaa polkien): Vaiti, herrat! Nyt puhun minä, Ruotsin ruhtinas ja syntymältäin poika kuninkaan! Teit' olen palvellut jo liian kauvan ja oman rinnan ääntä hillinnyt, jok' eestä kansan sekä Jumalan mun kutsui teitä vastaan taistohon! Ken täällä kuningasta hännystääpi ja hälle myrkkyneuvojansa syöttää, ken paavin perskat tahtoo jälleen tuoda ja auttaa munkkihaljun hapatusta, vaikk' on jo suuri Kustaa kuningas niin puhtaan, selvän uskon meille suonut ja vaikka Ruotsin kaikki yhteissäädyt sen uskoks ottaneet on valtakunnan? Ma tuoss' en auttaa teitä aio, en, en omaa elintyötä kaataa tahdo, jos punoisitte juonianne kuinka, te Ruotsin neuvottomat neuvosherrat! En tahdo käydä paavin kätyriksi, en leikkipalloks marski Flemingin — mun kutsui Luoja täällä itse luomaan, ei jutkojuhdaks korskan narrijoukon!