STENBOCK (Hornille):
Kas, tuoll' on Vaasain verta suonissansa!
HERTTUA: Nyt saatte mennä, ylväät valtaherrat! en kiitost' anna kiittämättömille! Mut eessä Jumalan ja Ruotsin kansan te myöskin vallastanne vastatkaa, kun ensi helmikuussa Arbogaan ma kutsun säädyt meidän tuomareiksi. Kun tointani en ole teiltä saanut, vaan kansalta, niin sille myös sen jätän. Ma pesen käteni, ja edesvastuu nyt lepää teidän hartioilla! Menkää!
STENBOCK (mennessänsä sivulliselleen):
No, Luojan kiitos, nyt on meillä valta!
(Valtaneuvokset marssivat kaikki äänettöminä ja tyyninä
ulos peräovesta kujannetta, jonka talonpojat muodostavat.
Herttua astelee kiivaasti edes takaisin lattialla).
HERTTUA (pysähtyy paashin eteen): Sä, paashi, ratsu käske satuloida, ma Gripsholmaani kohta ratsastan! (Paashi pois). (Herttua huomaa jälleen talonpojat). Te mitä varrotte, kun itse kuulleet nyt ootte tuomionne herrain suusta?
POUTTU: Niin, korvat meilläkin on auki olleet; vaan sentään, armollisin ruhtinas, me teitä rukoilemme — — —
KAIKKI MUUT (paitsi Ilkka, joka seisoo oikealla erillänsä ylpeänä ja jäykkänä): Niin, kaikki rukoilemme — - —
HERTTUA: Turha vaiva, on multa valta, teiltä apu viety!
POUTTU: Mut vaimojamme, lapsiamme roistot ei säästä enempää kuin omaisuutta —
ILKKA (rohkeasti): Jos Ruotsin sotilaita tuhatkaan ois meillä turvanamme, ruhtinas, niin muut' ei tarvittais —