ENS. PALVELIJA: No, sitten naurettiin … mut tuiman kiistan sai hauskimmaksi herra Kaskisten, jok' käytöksestä marskin yltyi vain ja vaati siitä häntä vastuusehen, ett' yli kirkon muurin linnan huovit kaks pappia ol' eilen heittäneet.
PIETARI JUUSTEN (nauruun purskahtaen):
Vai papit muurin yli heitettiin!
ENS. PALVELIJA:
Niin, yli kirkonmuurin … tielle sinne!
PIETARI JUUSTEN:
Kas, huoviroistoja … ne ottaa hiisi!
ENS. PALVELIJA: Niin luullut ois … mut marski nauroi vain, ja huusi naurun sekaan: "viskatkoot siis heidät jälleen sinne muurin taa — mut voimakkaammin, että luissa tuntuu!"
(Juusten ja palvelijat purskahtavat nauruun kaikki).
PIETARI JUUSTEN (naurun seasta): Vai pihaan jälleen, "että luissa tuntuu!" se lemmon marski! … mitäs rahvas siihen?
ENS. PALVELIJA: Ka, kaikki nauroi sille kuollakseen — mut silloin poistui herra Kaskisten.
PIETARI JUUSTEN (yhä nauraen): Vai "että luissa tuntuu?" … semmoinen on tapa marskillamme opettaa!
(Ovi aukeaa samassa perällä ja ovelle ilmestyy marski Fleming. Palvelijat, jotka aikoja jo ovat työnsä lopettaneet, huomaavat sen, kumartavat ja joku heistä rykäisee merkiksi Juustenille, joka yhä istuu rappusilla).