KLAUS FLEMING:
Hoi, Juusten, päiväkäsky kuinka kuuluu?
PIETARI JUUSTEN (hyppää säikähtäen ylös; syrjään): No, vie sun helvetti! (Ääneen) Mun päiväkäsky on tilaa raivata ja soihdut syttää ja hevoisista huolta pitää!
KLAUS FLEMING (tullen etualalle): Niin, mut senpä sijaan virkailet sa täällä ja linnan lakeijoja naurattelet. (Juusten on vaiti. Palvelijat poistuvat. Fleming katsoo tuimasti Juusteniin). Ja ties sen, kelle täällä naurettiin? (Juusten on vaiti). Ei sovi heitä haastatella sun, vaan käskeä — se vasta mielees paina, ja mene, herra vänrikki. (Juusten kumartaa ja poistuu. Marski kävelee edestakaisin). Kas niin — ma kuulin juttunsa … (naurahtaa) hm, ajallansa on pappein kanssa hauska leikitellä; mut lempo tietää, kuinka selvetään, jos yhtyvät he nuoreen herttuaamme, jonk' into toimeen ajaa suurehen, kun kannuksensa voittaa hänkin tahtoo? Ja piispa myös hän vetää yhtä köyttä — mut tänään sormilleen sai hurskas pater ja sen hän ansaitsi, se niskuri!
EBBA FLEMING (tulee vasemmalta):
Vai tänne karkasit sa vierailtas?
KLAUS FLEMING: Tuo touhu tuolla vanhaa hermostuttaa näin jälkeen aamullisen istuntomme.
EBBA FLEMING:
Sa siellä suututit kai monta taas?
KLAUS FLEMING: Vain pappeja ma hieman höyhentelin, — sai piispa hyväksensä kansan pilkan.
EBBA FLEMING: Siks olivatkin tänään tyhjät tuolla niin tuolit piispan kuin myös Flemingein?
KLAUS FLEMING: Niin, kutsuas ei noudattanut piispa ja Kaskisten ja Louhisaaren herrat jäi kemuistamme pois… No, yhtäkaikki, kun tarvis vaatii etsii meitä piispa ja — suvust' aina suurin harmi on!
EBBA FLEMING (nauraa): Niin, semmoinen on sinun mieles, Klaus, sa musta Noki-Klaus ja "mustain" pää — mut mull' on toinen mieli: suvun kautta voi paljo aikaansaada, marski Fleming.