KLAUS FLEMING:
Sa niinkö luulet?
EBBA FLEMING: Tukholmassa meillä on Brahet, Stenbockit ja Leijonhufvud — ja heill' on herttuankin avaimet.
KLAUS FLEMING (epäillen):
Ah, joutavia?
EBBA FLEMING (ilkamoiden): Mutta Tukholmaan sa toiste menne et?
KLAUS FLEMING: En, lempo vie, ma enää lähde heidän lystiksensä! Jos meistä jotain Ruotsin herrat tahtoo, niin tulkoot tänne… Tukholmasta Turkuun on yhtä pitkältä kuin täältä sinne.
EBBA FLEMING: Mut kerran sentään edessä herttuan sa katuvaisna pääsi paljastit?
KLAUS FLEMING:
Niin, kerran tein sen, mutta miksi tein sen?…
sen tiedät varsin hyvin…
(Vie kätensä päälaelle ja pyyhkäisee sillä yli pään).
Ymmärrätkö?
EBBA FLEMING: Sa koitat väistää, mutta myönnä pois, ett' täytyi silloin sun!
KLAUS FLEMING (naurahtaen):
No, täytyi sitten!
EBBA FLEMING: Niin, joskus täytyy. Mutta tiedätkös, miks illan kestit olen toimittanut?