EBBA FLEMING (syrjään):
Kas, se on kaunis uusi sukulainen!
KLAUS FLEMING: Sa myönnät siis. Mut myöskin laivaväeltä sa olet kavaltanut, kuuluu syytös.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
En laivaväeltä, en!
KLAUS FLEMING (tuimasti): Siis kutsutanko ma tänne syyttäjäs vai?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä masentuen ja hikoillen). Elkää sentään, voi olla mahdollista … maksupäivin mua usein vaivaa pyörtymys ja silloin voi kyllä erhettyä; ihminen ei ole aina yhtäläinen, marski.
KLAUS FLEMING: Niin, ihminen voi erhettyä kyllä; mut myöskin jalkaväeltä riistäneen sun väittävät he päiväpalkkojansa.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaan ketkä lemmot täällä nuuskii kaikki? sit' eivät Munck ja Stålarm tietää voi!
KLAUS FLEMING (naurahtaen): Sa tokkos huomaat, että omat kasvos ja sanas ilmaisevat ilkityös. Siis siitä lähtein, kun on avaimet tään linnan olleet sulle uskottuna, sa ryöväät noilta, maansa puoltajilta, joill' onpi palkka kurjan kerjäläisen ja petät meitä sekä kuningasta?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei ole huomanneet he itse lainkaan, kun aikaan humalan ma maksoin heille.
KLAUS FLEMING (ärjästen ja sylkästen): Hyi, häpeä jo itseäs ja meitä! vai käytit hyväkses sa päihtymystä ja varastit — (Juusten yrittää vastata). niin, juuri varastit, sen teit sa, Juusten, sotilailta mun, joill' onpi rahaa tuskin vaattehiksi, sa, rikas knaappi, joka rahas kautta vast' olet aateloitu; häpeä ja joudu kirstuillesi, vanha saita.