EBBA FLEMING: Niin, kylläks nöyryytit sa vanhaa miestä — mut uutta ystävää et nyt sa saanut.
KLAUS FLEMING: Ma häntä käsken, pyytää mun ei tarvis — ja kautta työnsä on hän hallussani, tuo vanha kitsuri; mut lempo soi, ma hänet uhraamahan kyllä saan.
EBBA FLEMING: Mut ei hän suuria lie ottanut, kun muutenkin on väellä palkat pienet. Hän kuuluu sukuun nyt, sit' et voi auttaa, ja siis ei julkiseksi juttu tulle?
KLAUS FLEMING (naurahtain): Sa mitä mietitkään … ma huomenna jo olen unhottanut kaikki tyyni; on mulla kylläks muuta miettimistä. (kävelee edestakaisin). Hm, samaa väitti hän kuin herttu Kaarle ja siksi kiivastuin ma; totta on, ett' tuhansittain maksavat mun joukot ja paljo kyntää maata rahvas saa ja moni kauppahaaksi purjeet nostaa, jos mieli maksaa heidän muonaväelle. Mut sit' en auttaa voi ma enkä tahdo, kun semmoinen on käsky kuninkaan, mun kuninkaan ja herran Sigismundon; hän hurskaudessaan eessä Jumalansa, siis siitä vastatkoon; sa tiedät, että jo kevääks kaikki valmist' olla täytyy, niin käskee Bonden kautta Sigismund.
EBBA FLEMING (hymyillen): Niin, Lindorm Bonde … hän on viisas mies ja nuorten kanssa viihtyy, näitkös sa kuink' osaa naurattaa hän naisiakin? (Marski murahtaa jotakin). Hän näyttää miellyttävän Kaarinaa — ei olis hullumpi se naimakauppa!
KLAUS FLEMING (nauraen):
Mun täytyy nauraa sulle, Ebba rouva!
EBBA FLEMING:
Ja miksi nauraa?
KLAUS FLEMING: Lindorm Bonde nääs on sotilas ja miettii koroitusta, ei muuta mitään, Ebba, sen ma arvaan.
EBBA FLEMING: Niin, koroitusta naimaliiton kautta kuin kaikki hovinherrat. Kaarin Fleming on kyllin kaunis…
KLAUS FLEMING (puoleksi ivallisesti):
Peru äidiltänsä!