ILKKA (Pouttuun kääntyen): Hän puhuu jo kuin oisi kruunan joutsi, vaikk' on hän tuskin kirkon joutsimies!
POUTTU: Isääsi, Jaakko, poikas tullut on, ei tyynin mielin sortoa hän kantais!
ILKKA: Sit' en tee minäkään. Mut riitaa nosta en esivaltaa vastaan tikun tähden. On laki korkeampi kuningastai — ja Ruotsissa on herrallakin herra. Mut sinä, Kirsti, vieraat unhotat, on tulomaljat vielä tarjoomatta! — kai tähtehiä kuokkavieraat jätti?
KIRSTI: Tuon tynnyrin he melkein maahan kaasi ja tullessaan jo otranjyvää ontui.
(Avaa permantoluukun ja nostaa Tommolan avulla
sieltä uuden tynnyrin, josta haarikat huuhdottuaan
täyttää. Miehet puhelevat sillä aikaa).
KONTSAS: Niin, Jumala on meidän kaikkein turva, mut unhottanut lie hän Pohjanmaan.
POUTTU: En syytä Jumalaa, en kuningasta ja työläs kaikk' on tietää ruhtinaankin, mut kurjuuteemme marski vain on syypää, hän rikkoo lait ja polkee oikeutemme.
ILKKA (nousee ylös): Niin tekee Fleming, siin' oot oikeassa; vaan lain jos rikoksesta toista soimaat, niin ällös itse silloin samoin tehkö: ken miekkaan tarttuu, hän myös miekkaan hukkuu. — Mut nyt on haarikkamme oltta täynnä, mä teidät terveiks' sanon Ilkkalahan, juon onneks kuninkaan ja ruhtinaan!
(Juo, antaa haarikan kulkea miehestä mieheen).
POUTTU (juo):
Sen maljan mielellänsä kukin juo!