PALO: Se hullu mies … ja sikspä tuonoin sattui, ett' tuopissaan hän näki ihmisluita.
PIRI: On olleet harhanäkyjä ne vain — mut juttus pöyristyttää … haukut Ilkkaa kuin hurja koira hyvää isäntäänsä; — hän meistä parhain on ja viisahin.
PALO; Sen lempo tietää, kuka viisain on: tuo Kontsas uskon-villissään hän sentään on lysti haastattaa ja nauraa taitaa, kun hälle hauskaa kertoo… Ilkka taas hän miettii vain ja yksin käy ja miettii ja piru tietköön, ei hän kuule e'es, jos kerrot hälle kuinka kummat kaskut.
PIRI: On Ilkka päällikkömme … retken onni se häntä painostaa… Jos marski voittaa… niin hältä putoo ensimmäissä pää — ken suurta hautoo, siltä tyrtyy nauru.
PALO: Hm, kai niin se lie … ja suurethan ne on nää meidän hankkehet: mut hiisi vie, vain mieli iloinen se voiton antaa — siks täytyy juoda, nauraa, laulaa meidän.
PIRI:
No, laula sitten!
PALO (lyö kätensä Pirin olkapäille):
Kahden laulakaamme!
(Laulavat iloisesti):
"Ja Kyröst' oli poikaa kymmenen huraamme pois, huraa, ja silmist' ei vuotanut kyynelehet, sun konsaturiiatu rallalalei!"
PIRI (jatkaa):