ILKKA: Ja mitäs supatat sa siellä loukossasi? Tiesit, lurjus, jo silloin juonen — — —
VINIKKA: Juonta epäilin, ja varoitinhan sua lähtiessä, ett' ovat nurjiks miehet käyneet.
ILKKA: Nurjiks? ja miksi nurjiks vasten johtajaansa, nuo ryövärit ja rosvot, juoppolallit?
NURKKA:
Sanoja kovia sa käytät, Ilkka!
ILKKA (katkerasti): Niin kyllä, kirkkoherra, mutta mun on juuri kumppalini turmaan syösseet ja kurjaan häpeään — niin, omat koirat on mua purreet, omat ystävät jo kauppaa nahkastani hieroivat…
VINIKKA (yrittää keskeyttää):
Ei…
ILKKA: Vaiti sinä!… Marskin airuille he rauhan pantiks lupas päällikkönsä.
NURKKA:
Vai sillä lailla ostais rauhan marski?
VINIKKA: Niin, katsos Ilkka, sotaa seuraa ryöstö ja ryöstämään he läksivätkin täältä!
ILKKA: Ma läksin hankkimahan oikeutta, en maata ryöstämähän!… Mutta siellä mun ympäriltä lemmon käärmeet kasvoi. ja myrkkyänsä miehilleni syötti — ja Savon ristiketut kaikkialle ne hiipi suhkain minun tietämättä ja nostain kaikki vastaani kuin hurtat. No, heistä uskon sen, mut että heihin myös yhtyis Pohjan miehet, Pirit, Palot, mun kasvinkumppalini, sitä, sitä kautt' autuuteni en ois uskonut; mut senkin näin — ja suokoon anteeks Herra, mut kuolo kurkussa tai hirttonuora ma huudan kiroukseni luopioille!