NURKKA:
Mun tapas tiellä poikas, tänne pyys…
KATRI: Ja herra Simo näät kun Kirstin vihki, niin poikkes tänne sokkoraukan luo; niin, lasketut jo mun on hetket, Jaakko, siks lohdutusta tahdoin…
KIRSTI: Äiti ei tiennyt teidän vielä palaavan ja vartos kuolemata…
ILKKA:
Kuolemata?
Ei hätää vielä … hautaan ehtii kyllä!
KATRI: Niin, ehtii sinne … mutta rauhallisna nyt voinkin lähteä, kun sinut näin, ja kun sa jälleen olet lasten turva!
ILKKA: Ei ole taikaa minun turvastani; — minulle rauhaa suo ei marski Fleming, vaan metsän peitostakin etsittää! Ma pelkään, ett' on jäljessäni jo taas kohta huovi-hurtat… (Kuuluu ääniä ulkoa). Helvetti, kas, siinä susi, missä soihitat!
KIRSTI (hätäisesti): Pakene, isä, kautta kammarin, ma oven telkeän ja estän heitä.
ILKKA: Ja teidät jättäisinkö nyt, kun juuri sain jälleen nähdä kaikki? En!
KATRI: Meill' onhan suojanamme kirkkoherra, ei Herran mieheen toki käyne he.
NURKKA: Ma olen rauhan mies, en pelkää heitä, vaikk' on he saattaneet mun mieron tielle.