ABR. MELKIORINPOIKA: Sa itse kaikki heidät yllyttelit juur' rikoksehen vastaan kuningasta ja vastaan valtakuntaa, juuri sinä, ja nyt saat sovittaa sen hirsipuussa.
ILKKA: Ja mik' on rikos, vouti Melkerson? Jos puollustan ma itseäin ja näitä ja kumppaleita vastaan väkivaltaa ja ryöstö-oikeutta — ja herttualta jos Tukholmasta asti luvan hankin, se onko rikos e'essä maan ja kansan!
ABR. MELKIORINPOIKA:
Mut e'essä esivallan — — —
ILKKA: Esivallan? Ja mik' on esivalta sitten, vouti? Vain kourallinen vallan-ahmahia ja joukko kerjureita tavarain, jok' ilojensa ylläpidoks valmis on uhraamahan kaiken omantunnon ja kannattaissaan valherakennusta vie perihukkaan itsensä ja kansan! Kas, sellainen se on se esivalta, jonk' asioita täällä käytte te, te, joka miehet yöllä — ostatte! Ken meist' on syyllisempi, vastatkaa, jos teill' on rinnassanne omatunto?
ABR. MELKIORINPOIKA: Mun rinnassani on, mit' on, ja sulle mun teoistani vastata ei tarvis — mun tuomari on Sigismund, ei muut!
ILKKA:
Mut eessä kansan, vouti, kuka vastaa?
NURKKA:
Ja eessä Jumalan ja lasten, vouti?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ken on tuo kirkon mies?…
ERÄS HUOVI: Tuo vanhusko? hän lienee kirkkoherra herra Simo!
ABR. MELKIORINPOIKA: Vai kirkkoherra? Rauha sulle, vanhus, sun kanssas tekemist' ei ole mulla; mut väisty syrjään, kaitse lampaitas — (Viittaa Katriin). tuo tuolla tarpehess' on lohdutukses! Mut esivallan miestä ällös häiri, jos tahdot välttää rangaistusta lain; sun työs on lohduttaa, mun käskyt täyttää. Nyt riittää jaaritus, ja käskyn jälkeen kapinan nostajana, karkulaisna ja kansan-villitsijänä ma nyt sun Ilkka vangitsen, ja marskin käskyn myös kaikkein kuullen sulle julistan: pihalla vankihuoneen, kirkonmäellä on hirsipuusi valmis! Toimeen, huovit!