ABR. MELKIORINPOIKA:
Niin, verot otti!
ILKKA: Kunnia ja maine ei kaupaks' ennen ollut Pohjanmaalla.
ABR. MELKIORINPOIKA (nauraa vastahakoisesti): Vai puhut kunniasta sinä, sinä? ei, kuulkaa, miehet, hän on leikkisä…
ILKKA: Jos puhun kunniasta minä? Puhun, ma juuri, vouti, siitä puhunkin; ma kauppaa toisten kunniast' en käy ja osta vihollista … salaa yöllä… kun tämä säätämäss' on oikeutta. Ma kunnialla elin, sotaa kävin ja kunnialla kuolla osaa Ilkka!
PIRI: Mun laukkukauppuriks he tehdä aikoi, mut nyt ma jälleen olen Pohjan mies — ja kunnialla kuolee Pentti Piri!
KONTSAS:
Se oikein Piri, kunnialla!
ILKKA (liikutettuna): Pentti, kuin veitsen isku koski silloin tänne, (Laskee kätensä sydämmelleen). kun tekos kuulla sain, (Innostuen). vaan perkele kai juuri silloin riivas pettämään, kun ehkä vartoi meitä voiton päivä, ja oikeus maassa saatu jälleen ois…
ABR. MELKIORINPOIKA: Kavahda itses, Ilkka, hilli kieles, kun seisot silmä vastaan kuolemaa!
ILKKA (innoissaan): Niin, silmä silmää vastaan kuolon kanssa, mut juuri siks ma huudan julki teille; jos kuolee hirsipuussa Jaakko Ilkka, niin vuoksi oikeuden ja sorrettujen sen tekee hän ja nuora kaulassaankin hän huutaa kirouksensa Flemingille ja teille ryöstövallan kätyreille!
TOISET:
Niin, kansan kirous marski Flemingille!