ABR. MELKIORINPOIKA:
Pois kirkonmäelle! Ulos kaikki, mars!
ILKKA (tyynesti):
Edestä oikeuden on helppo kuolla!
(Kaikki menevät; Katri vaipuu tunnotonna
kirkkoherran ja Kirstin syliin),
KIRSTI: Voi, äiti kuolee … äiti, tointukaa… voi, äiti, äiti… Kylmät on jo kädet ja silmissäkin outo, kolkko kiilto.
NURKKA: Niin, hänen hetki tullut on ja rauhaan hän kohta pääsee, sokko Katri parka!
KATRI (hiljaa ja ontosti): Voi Jaakko, Jaakko! (avaa silmänsä) Kirsti, sinäkö? mut Pentti … ainut poika, miss' on hän?
NURKKA:
Jumala ehkä säästää hänetkin.
KATRI: Ah, kuinka ahdistaa … ja kylmä hiki jo valtaa ruumiini … on tullut mun päivieni loppu … tulla saakin, kun ainut poikakin jo vietiin multa!
KIRSTI: Hän ehkä palaa, äiti, hänkin ja oonhan luonas iässä minä vielä…
NURKKA:
Niin, onhan luonas vielä tyttäres!