KAARINA (arvokkaasti): Jo riittää; nyt saapi Mikko viedä säilyyn turkit (nousee) ja vasta kaskujansa valikoida!
PALVELIJA (kumartaen): Ah, anteeks, armon neiti, suokaa anteeks, jos vanha Mikko liian suoraan…
KAARINA (käskevästi):
Menkää!
(Palvelija kumartaa ja poistuu. Kaarina
riisuu hansikkaansa, jotka heittää tuolille).
Tuo vanha hupsu hän on ennallansa! Mut täällä ikävässä moiset kaskut — sen tietää liian hyvin vanha Mikko — on mulle melkein ainut huvitus, kun isä poissa on ja Juhanaakaan ei kuulu Warsovasta| äitikin käy allapäin ja itkusilmin vartoo, ett' toki kotiin saisi jompikumpi, (naurahtaen) Hän pelkää, että joku tapaturma on tullut Juhanalle. — Sit' en usko, Hänest' on hauskemp' olo Warsovassa, kun siell' on hovin huvit, siinä kaikki! Ah, miekkoisia … Lindorm Bonde kai on siellä myös … ja varmaan aikoja hän on jo unhoittanut meidät täällä… Ja onkos kumma, siell' on hienot neidit… (paussi) Mut Kaarin Fleming myös on prinssin serkku ja (Ottaa käsipeilin pöydältä). onhan minullakin kasvot… äsh, täm' onhan lapsellista, tuhmaa kaikki… ja missä lienee äitikin? (Menee akkunan luo ja katselee ulos). No, niin — se tästä vielä puuttui? Taaskin tuolla he istuu ikkunassa kaulatusten kuin mitkä kyyhkyset … kas, tällä lailla… Uh, kuinka hermostavan äitelää ja harmillista, naurettavaa, että… tät' en ma kauempata kärsi, en! (kävelee kuohuksissaan). Vaan heidän täytyy täältä pois ja kohta…
(Nauraa katkerasti ja vaipuu sitten nyyhkien ikkunapenkille. Ulkoa alkaa kuulua Gottschalk Flemingin laulua luutun säestyksellä, jota Kaarina vähitellen taipuu kuuntelemaan nojaten itsensä ikkunan pieltä vastaan. Laulun tauottua huokaa hän):
Niin, Gottschalk, hän on onnellinen, hän, ja Aune myöskin … mutta juuri siksi ma tahdon heidät pois ja…
(Samassa aukeaa sivuovi ja sisään astuu)
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kohteliaasti): Päivää, neiti! Noo, kuinkas täällä jaksetaan? (Kaarina ei vastaa). Ohhoo, vai retki Suitiaan ei miellyttänyt siis armon neitiä?
KAARINA (kuivasti):
Ei!