PENTTI SÖYRINGINPOIKA (katsoen palvelijan jälkeen): Nuo aina vain on rahaa, rahaa vailla, ikäänkuin mulla aarrekirstut ois! (kävelee) Vai sillä lailla siis on asiat, ett' on hän sairas, hm, ja saaristossa!… Vaan juuri nyt, kun rouva Ebballakin on huonoin päivänsä … ja marski itse kun poissa on ja lempo tietköön missä! Se onkin helvetti, kun kehenkään ei enää luottaa voi … vaan rahvaan kanssa he vetää yhtä köyttä … valhettelee kuin tattarit ja kalmukit. Jo ostaa ma heitä kahdest' olen koittanut, vaan kummallakin kertaa petti, konnat!
PALVELIJA (tulee): Kaks Kurjen huovia on ratsain tullut ja pyytää kohta päästä voudin luo.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Kaks ratsuviestiäkö Aksel Kurjen?
PALVELIJA:
Ei, Laukon herralta he sanan tuovat.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Knut Kurjeltako? … marskin luota siis — (nopeasti) ne laske kohta tänne! (Palvelija pois). Heiltähän ma tiedot varmat saankin marskistamme! Mut kuink' on mulle sana? Ebba rouva hän ennen yksin marskin viestit sai? Ne on siis Kurjelta, ei Flemingiltä.
(Kaksi huovia tulee nopeasti palvelijan saattamana).
ENS. HUOVI:
Te lienettekö linnanvouti itse?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, Pentti Juusten itse olen.
ENS. HUOVI: Hyvä, on meillä teille Kurjen sanomat.
(Katsahtaa palvelijaan, joka Juustenin viittauksesta poistuu, mutta huomataan oven raosta kuuntelevan).