EBBA FLEMING (naurahtaen): Rakas lapsi, jollekulle kai täytyy haastaa niistä hänenkin, kun tääll' ei ole muita… Onnellinen on avosuinen, avosydämminen ja muille tuntehensa näyttää tahtoo. Sa itse, Kaarina, kun vanhenet —
KAARINA (kääntyen kävelemään): Silt' en ma sulhossani kiinni riipu kuin mikä takkiainen … (äkkiä) milloinkas ne sitten ovat heidän häänsä, äiti?
EBBA FLEMING:
Kun palaa matkaltansa marski Fleming.
KAARINA:
Ja sitten kohta heidän muuttaa täytyy?
EBBA FLEMING: Niin, joko hetikohta, tiedä en, mut marski tahtoo heidät Tukholmaan.
KAARINA: He sinne joutaakin … ja Juhana jos palaa Warsovasta piankin, hän Aunea ei kohtais mielellään…
EBBA FLEMING (kuin itsekseen): Niin, Juhana, hän palannee kai kohta — ja se on totta, silloin täytyy Aunen jo olla poissa täältä…
KAARINA: Äiti, hoi, (Ottaa ompeluksen pöydältä ja istuu ikkunan luo). tää ompelus on hälle … Juhanalle, sen peittohonsa saa hän, kun hän saapuu, kas, näätkös vaakunata tässä, äiti?
EBBA FLEMING (katsahtaen sinne, sitten hajamielisesti):
Niin, se on vanha kilpi Flemingin —
KAARINA (hetken perästä): Ja onhan, äiti, suku Flemingin jo Ruotsin parhaita…