EBBA FLEMING (ajatuksissaan):
On, lapsi kulta.
KAARINA: Siis yhtä korkeat kuin Stuuret, Brahet ja Sparret taikka Bielket?
EBBA FLEMING (kuten äsken): Hornitkin on täällä nuoremmat.
KAARINA: Ja Ruotsissa siis vanhemmatko ainoastaan Vaasat?…
(Ebba Fleming nyökkää päätänsä, Kaarina istuu ompeluksensa ääressä. Hetken perästä naurahtaen):
Sä kuules, äiti, kun ma tänään vasta näin ensi kerran, että oven päällä on salissamme Suomen leijona…
EBBA FLEMING (hätkähtäen):
Häh, Suomen vaakunako? (tyynemmin)
Onhan se
jo siellä kauvan ollut, rakas lapsi.
KAARINA: Mut kumma vain kun näin sen vasta nyt. — Se on kai säilynytkin siitä asti, kun Johan kolmas nuorna herttuana tääll' asui hovin kanssa … (huokaisee) Toisellaista kai oli silloin täällä? … isä siitä on joskus kertonut … ja vanha Mikko taas Suitiassa haastoi siitä tänään. Ne oli hauskat ajat, sanoi hän, ja silloin täällä nuoret oltiin kaikki ja linnan muurit kaikui naurust' aina. Ne Puolan herrat, niin, ja neidit sitten ne liikkuivat kuin perhoset … mut kaunein ol' itse herttuatar Katariina ja ritareista uljain Juhana, niin kertoi Mikko…
EBBA FLEMING: Uskon kyllä sen ja sellaista se kansa kauvan muistaa… Juhana itse oli nuori silloin ja samoin Katariina … tansseista ja loistosta he piti kumpikin.
KAARINA (miettii, sitten äkkiä): Kai heidän mukaan, äiti, meillekin on nimet annettu…