AUNE (hämillään): Vapaaherra Fleming siis palaako jo kotiin Warsovasta?…
KAARINA: Hän vaikka tänään täällä olla voi?… ja hovintavat kun on toisellaiset ja muutenkin lie ehkä sulla, Aune, kai syytä peittää kaikellaista, vai —?
AUNE (loukkautuen):
Taas loukata sa tahdot, Kaarina?…
KAARINA:
Sull' onko syytä?
AUNE: Vapaaherra Fleming on mua kerran kunnioittanut — — sa tiedät kyllä sen; vaan että hälle ma oisin aihett' antanut — se on (nyyhkien)… niin, se on parjausta ihmisten, ei muuta mitään, tiedäthän sen itse!
KAARINA: Vai tahdot väittää, että äitini ois ilman syytä…
AUNE (nostaa kasvonsa): Ebba rouva siis? (Kuin itsekseen). Niin, hän se sittenkin on syypää kaikkeen! (ääneen) Jos sellaista on äitis lausunut, niin on se erehdystä … veljesi ja minun suhde loppui alkuhunsa.
KAARINA:
Kun lopetettiin, niin se loppui kyllä.
Vaan nyt kun palaa hän, sa ymmärrät,
ett' ikävää ois tapaaminen hälle.
AUNE: Mihinkäs tästä sitten lähtisin ma nyt äkkiä ja yksinäni? Ei, jos kerran lähden, vien ma Gottschalkin.
KAARINA: Kun isä saapuu, niin hän laittaa häänne — ja sitten pois, niin sanoi juuri äiti.