(Marski on viimeisen puheen aikana horjunut vuodetta kohti, johon korahtaen vaipuu. Siivitetyt enkelit korjaavat Juhana Flemingin, jäljelle jää Kaarle herttua ja pieni prinssi Kustaa Aadolf, molemmilla kruunut päässä, kunnes hetken kuluttua katoavat. Paussi. Sen jälkeen avautuu oikeanpuolinen sivu-ovi ja päänsä pistää varovaisesti esiin):
NOITA: Nyt kaikk' on hiljaa … marski nukkuu varmaan! (Tulee vuoteen luo, katselee, palaa ovelle). Nyt voit sa tulla, Pentti … (Pentti Ilkka ilmestyy ovelle). vuotehella tuoll' lepää Noki-Klaus, jok' isäs hirtti!
PENTTI ILKKA:
Se onko varmaa?
NOITA:
Katso itse.
PENTTI ILKKA (tulee vuoteelle):
On,
se on hän, marski itse tällä kertaa.
Nyt ei hän vältä enää kostoansa.
NOITA: Ma varron tuolla ulkoisalla, Pentti, ja vahdin rappusissa…
PENTTI ILKKA:
Tee se, noita!
(Noita pois. Pentti seisoo hetken yksin, käsi puukon kahvassa).
NOITA (kurkistaa uudelleen ovesta):
Mut nukkuvaan sä ällös käsin käy!
PENTTI ILKKA: Pois, velho-akka! (Noita pois). Hän on oikeassa, ei toki nukkuvaista! Herätköön siis marski Fleming, mutta kuollaksensa! (Lyö sängyn verhon syrjään, katselee). Vaan hän ei liikahda … (Kumartaa veitsi kädessä hänen ylitsensä). ei hengitä… niin, hän ei hengitä!… Voi taivaan luoja… hän … hän on … kuollut. (Ravistaa uudelleen). marski Fleming kuollut, ja minä kostaa aioin vainajalle! Mun veitsen kärjess' ei siis kosto ollut… Jumala taivaan tuominnut on tässä!