(Anne Juusten ja Kaarina Fleming tulevat vasemmalta).
KAARINA (väristen): Huu, kuin kylmä siellä onkin jo, mut tääll' on lämmin — tuohon istukaamme!
(Juoksee iloisesti uunin luo, panee puita pesään
ja istahtaa näppärästi rahille).
AUNE:
Niin, täällä vartomaan mun isä käski,
(Itsekseen).
ja tästä tulla täytyy hänenkin.
(Istuu rahille hänkin).
KAARINA (vilkkaasti); Ah, kuin lämmin sentään virkistää — nyt tahtoisin mä kanssas karkeloida.
AUNE (hajamielisesti);
On linna täynnä Suomen ritareita!
KAARINA: Niin, noita kaljupäitä! Mutta sentään on siellä yks, niin uljas, norja poika.
AUNE (kuten äsken):
Ja ken se ois?
KAARINA (veikeästi): Sit' en ma sano, mutta täällä vain jos nyt hän ois, niin sulle näyttäisin, Sa kuuleppas; kun tänään huovin kanssa mun tuli ratsastaa taas Auran rantaa ja juuri kun me tultiin sillankorvaan, niin kulki ohi kumma "katu-juoksu" — voi, mikä näytös! Tuota katsomaan ma unohduin ja syrjään hyppäs ratsu — kuin oisi käynytkään, sit' tuskin tiedän, jos poikki sillan ei ois syössyt hän kuin tuulispää ja ratsun käännyttänyt — Nyt on hän täällä — häll' on sinisilmät.
AUNE (omiaan ajatellen): Niin sinisilmät ja niin lämmin katse kuin sydän silmissään ois aina hällä.