KAARINA: Ja uljuus povessaan, se totta on; mut Aune, siis sä tunnet ritarin?
AUNE (kuten ennen): Jos hänet tunnen? (havahtuen) Ah niin, en häntä, sun ritarias tunne en.
KAARINA:
Sen luulen,
Mut sull' on omas. Kerros, ken hän on?
Hän nuori lie?
AUNE: Niin, nuori on hän ja hellä mieleltään kuin kanteloinen, ja kun hän laulaa —
KAARINA:
Sotaretkistänsä?
AUNE: Ei, vaan lemmestänsä lämpimästä, niin vierii poskilleni kyyneleet, niin vienon suloiset —
KAARINA:
Niin kummaa!
Kai on hän ylhäinen ja käskeväinen?
AUNE: Kuin suvituulen henki suloinen, niin on hän, lempeä ja miettiväinen.
KAARINA: Millaiset sanat sinä löydätkin! Mut minun mieleeni hän vain ei ois. Sen täytyy korskan, jalon urhon olla ja suvultansa ylhäisen ja suuren, ken voittaa tahtoo Kaarin Flemingin!
AUNE (katsoo häneen kuin peljästyen):
Vai niinkö?