AUNE (joka ihastuksissaan ja ikäänkuin uskonnollisella
hartaudella on kuunnellut Gottschalkia, huudahtaa):
Kuin ihanaa on teiltä tuota kuulla!
Siis toki yksi sydän sykkii vielä.
GOTTSCHALK FLEMING:
Te epäilitte?
AUNE: En, en teistä koskaan. (Äänettömyys), Lie hauska varmaankin se juhlatunne, kun kerran sydän tapaa sydämen. Tuo laulu kulkevasta laulajasta, oi, jalo herra, laulakaa se mulle!
GOTTSCHALK FLEMING (päättävästi): Niin nyt sen tehdä tahdon tosiaan, mit' olen ammoin, ammoin aikonut.
(Laulaa luutun säestyksellä),
Ritari nuori oli Paul la Cour ja köyhä kullalta, ei sydämeltä hän laulunlahjat sai jo syntyissään, ja ensi lemmen linnan impyeltä.
Mut linnan herra, uljas ruhtinas,
mi vaakunassaan leijonata kantoi
ei laulunkieltä ymmärtänyt koskaan,
pois linnast' ajaa laulajan hän antoi.
Ja maailmalle lähti Paul la Cour,
ei muuta mukanaan kuin kitaransa,
hän kulki, kulki, lauloi lemmestänsä,
ja ihmetellen kuuli häntä kansa.
Mut linnasta kun poistui Paul la Cour, niin näytti päivänkin hän vieneen sieltä, ja impi kuihtui, kuihtui kammiossaan, ja suru painoi linnan herran mieltä.
(Laulu lakkaa).