EBBA FLEMING (ankarasti): On hullutusta nuoren huimapään tää ilveilys, sen tietää Aune kyllä ja sinä myös. Mut sentään säädytöntä on polvistua jalon Flemingin — tai voi hän esineensä valikoida.
JUHANA FLEMING:
Ma pyydän, äiti —
EBBA FLEMING (kuten ennen): Sinä, Aune, riennä jo isäs luo, hän varmaan etsii sua —
AUNE (niiaten):
Ma muut' en pyvdäkään, oi jalo rouva! (Pois)
JUHANA FLEMING (rohkeasti): Jos Aune neidin noin sä käsket pois ja minun läsnäollen loukkaat häntä, niin silloin minä myös —
EBBA FLEMING (lempeämmin): Sä vaikene, ja salli äitis tehdä kuin hän tahtoo; tään seikan punnitsee hän paremmin.
JUHANA FLEMING:
Mun sydän sentään puhuu varmemmin.
EBBA FLEMING: Sä olet nuori — nuoren sydän pettää — mut sulta järjen kieltä nimes vaatii; ken viimeinen on Svidjan Flemingeistä ja suvun juuret Roomast' asti johtaa, sen pitää tietää: nimi velvoittaa! Ja isäs marski tämmöistä jos kuulis hän pojastansa — (ulkoa kuuluu jyryävä ääni) nyt hän saapuukin, voit itse saada hältä vastauksen.
KLAUS FLEMINGIN ÄÄNI (kuuluu jylisevän lähempää kun äsken):
Ken linnan päivystäjä tänään on?
PIETARI JUUSTEN (kuuluu vastaavan):
Ma jalo marski!