KLAUS FLEMING:
Ja sinä itse?
JUHANA FLEMING: Koska Flemingit ois itse perkelettä peljänneet?
KLAUS FLEMING: Siis sinne ratsasta, hän tänne kutsu ja sano: marski häntä luokseen käskee.
EBBA FLEMING:
Mut ota mukaan veljes Olavi
ja pari kolme skottilaista miestä,
(Juhana pois).
Tuo poika alkaa meille huolta tuottaa.
KLAUS FLEMING (kummastuen): Kuin niin? Päinvastoin, nuori, uljas mies hän kohta on — ja häll' on isän luonto.
EBBA FLEMING: Niin onkin, mutta ikä juur' on hällä, kun lemmenhoureet päähän nousta alkaa.
KLAUS FLEMING: No sepä hauskaa, se on miehen merkki, ja kernaasti hän hiukan hurjastelkoon; ma pappeja ja munkkeja en kärsi, en munkki itsekään ma nuorra ollut.
EBBA FLEMING: Se näkyy kyllä, mutta mulle tuota on turhaa uudistaa —
KLAUS FLEMING: Noo, Ebba rouva, ma sanon suoraan aina asian — (nauraa leveästi) ja miestä riittänyt on sullekin vai kuinka, Ebba?
EBBA FLEMING: Ole vaiti, Klaus! ma puhun vakavasti tällä kertaa: näät Pentti-herran Auneen Juhana on kiintynyt jo enemmän kuin luulet.