KLAUS FLEMING (myöskin kummastuneena):
Mut kukas piru siellä räiskää sitten?
Vai oisko miehet viekkaan herttuan
jo senkin aseeksensa vainunneet?
YRJÖ KONTSAS (rohkeasti): Niin oikein, piru häll' on mielessänsä, jos kyllä joskus kieli mettä keittää.
KLAUS FLEMING (uteliaana): Kas niin! Ken on hän? Kyllä marski Fleming sen konnan keittää, usko pois se, mies!
YRJÖ KONTSAS (iloissaan): Siis siinä turhaan teitä pelkää kansa; sep' oivaa, silloin loppuu käskyvalta myös vouti Abram Melkiorinpoian!
KLAUS FLEMING (nolona hämmästyksestä):
Häh, mitä hourit?
YRJÖ KONTSAS: Se on uusi vouti, jonk' kesä kiusaksemme meille toi; hän kehui suosiosta Sigismundon ja marski Flemingin; mut valehdellut se onkin, konna! Viekas jesuiitta ja kansan syöpä, nyt hän kiikkiin joutuu.
KLAUS FLEMING (vakavana, käskevänä): On tässä erehdys; tuo uusi vouti on tullut sinne kautta kuninkaan ja minun myöskin. Hän on kelpo mies ja kirjat häll' on itse kuninkaalta.
YRJÖ KONTSAS (ihan hämmästyksissään):
Se on siis totta sittenkin —
KLAUS FLEMING (kuten äsken): Niin on. Ja nyt kun tahdon tiedät kuninkaan ja minun, tiennet kai sä itses käyttää ja muita ojentaa, jos tarvis vaatii. Kuin niille käypi, jotka uhkailee, sä äsken näit, se kerro kotonas. Ja nyt saat mennä!
YRJÖ KONTSAS (hämmennyksissään): Kiitos armostanne, mut vielä tahtoisin —