KLAUS FLEMING (kiivaammin): Ma sanoin: mene! ei uskonriitoihis mull' ole aikaa!
YRJÖ KONTSAS (menee Juustenin lykkäämänä, mutta ovella hän kääntyy ja huudahtaa): Sen sanon, minkä sanoakin vannoin: "tie helvettiin käy jesuiittain kautta!"
PIETARI JUUSTEN (hänet ulos lykäten):
Mars! sanon minä. (Menevät).
KLAUS FLEMING: (nauraa): Hahhahhaa, tuo raukka on tuhma pässi, siksi saa hän mennä!
EBBA FLEMING (lempeästi): Hän talonpoik' on yksinkertainen, mut uskostaan on arka tuhmakin; ma siitä iloitsen, kun raukan päästit.
(Tulee lähemmäs, laskee kätensä nojatuolissa
istuvan marskin olkapäälle).
Vaan toinen raukka, laske hänkin pois, näät onhan vaimo, lapset hälläkin.
KLAUS FLEMING (jäykästi): Sä ällös sekautuko näihin, Ebba; ma tiedän, miksi häntä rankaisen: näät hän on toista maata, luja luonne ja mieleltänsä röyhkeä ja uljas kuin kaikki pohjalaiset nuijapäät. Hän varmaan yllyttäjä kansan on tai lienee suoraan Kaarlon kätyreitä. On viisain se, ken vaaran vangitseepi.
EBBA FLEMING (ylpeästi): Niin kauvasko on todellakin tultu, ett' yhtä moukkaa pelkää marski Fleming?
KLAUS FLEMING: Ei yhtä sataakaan, mut kansakuntaa, ei kansaa myöskään, mutta ruhtinasta.