MAUNO (huovin puvussa, pistää päänsä raotetusta ovesta ja laulaa viime säkeen nuotilla): Etpäs vain sä arvannunna!
KIRSTI (on säikähtävinään ja hypähtää ylös):
Hyi, kuin säikähdin!
MAUNO (hypähtää tupaan ja rientää syleilemään Kirstiä):
Vai säikkyi kyttää arka metsän kyyhky?
KIRSTI (olevinaan): Kun pukus ruman näin, niin rosvojoukon ma luulin Ilkkalaankin osanneen.
MAUNU (nauraa): Ma aimo rosvo kyllä olenkin, näät likan aartehen ma viedä aion!
KIRSTI (leikillä): Vai Ilkkalaa sai huovi ryöstämään, siis huudankin jo äidin pihatolta!
(On menevinään ikkunan luo).
MAUNO: Sä pieni kälmi, ollos huutamatta, ma tiedän keinon, millä huudot estän, sen tietää kyllä huovit Flemingin!
(Aikoo suudella).
KIRSTI (lykkää hänet luotaan): Jos oisitkin sä marskin joukkokuntaa, niin urhon mainett' oisi rahtu sulla; vaan kotiryyttäreill' on toinen tuoksu ja voitonmerkkinänsä olven täplät.