(Äänettömyys).
NOITA (joka hetken on istunut silmät kiinni ja laihat kädet suorina polvien välissä riippuen, ikäänkuin itsekseen):
Se nuoli sisäpuolelt' ammuttiin ja omantunnon myrkkykärjen kantoi!
KLAUS FLEMING:
Sa mitä höpöttelet, vanha noita?
Jos kielt' et selvempää sä osanne,
niin tarpeeton on moinen koru sulla!
NOITA: Siis tahdot tietää, mitä henget haastaa ja salavoimat korvan kalvoon kuiskii?
KLAUS FLEMING: Ma tahdon totuuden; jos sen sa tiennet, se kerro, vaikka karvas ois se mulle!
NOITA: Siis syytä itseäs, sä marski Fleming: kun sinun tähtes verta syyttömäin jo hanget hohtaa, purot purppuroi, kun aidanseipäät kasvaa ihmispäitä ja vesi maljassasi hurmeeks muuttuu, kun ratsus ruumiisihin kompastuupi ja maa kuin kuollut lepää jalkais alla, kas, silloin mainees oot sa kukkulalla — mut suistut nuolesta, min itse ammut!
(Noidan puheen aikana on valo vähennyt, niin että huoneessa on melkoisen pimeä).
KLAUS FLEMING (ylös kavahtaen): Suus kiinni, hurja, harvahammas noita, sun kieles ilman saastuttaa kuin myrkky, se nostaa sielussani mustat voimat ja kynnet kasvattaa kuin tiikerille, (Vetää miekkansa). Sun tapan ensiks, niinkuin kuppa lutkan, sa rovioltai ilman myrkyttäisit!
(Yrittää noitaa kohti, joka parkaisten
pakenee nurkkaan ja huutaa sieltä)