JAAKKO ILKKA: Lyö itse, jos sa voit, kuin sua piestään. Mut sit' ei kauvan kestänyt, näät pappi tai mikä ollut lie, hän hätään riensi ja huovit karkoitti. Ma vietiin torniin, niin tuli käsky: ei, vaan tyrmään viekää. Ma sinne jouduin taakse telkimen; mut ikkunan kun muurissa ma näin, niin mietin kohta: vielä elää toivo! Ja heti ryhdyinkin jo tutkimuksiin: mies hoikka siitä mahtui; köysi vain, niin vapaana on jälleen Jaakko Ilkka!
YRJÖ KONTSAS: Mut sit' ei ollut ja jos oiskin ollut, niin entäs vahdit?
JAAKKO ILKKA: Täällä etelässä on illat pimeät; ma riisuin vaatteet ja niistä köyden tein ja alas luisuin.
YRJÖ KONTSAS:
Mut entäs vahdit, vallit, vallihaudat?
JAAKKO ILKKA: Sen tietköön Luoja, kuinka lienkin tullut — en tiedä itsekään, min ihmeen kautta — ma uin ja juoksin, juoksin, tässä olen!
YRJÖ KONTSAS:
Saat kiittää onnestasi taivaan Herraa.
JAAKKO ILKKA:
Niin, miestä neuvokasta Hänkin auttaa.
Sa pääsit nähtävästi helpommalla?
YRJÖ KONTSAS:
Niin tein. Ma ulos kohta heitettiin.
JAAKKO ILKKA: Ja niin nyt ollaan täällä; mutta peijakas, on varmaan huovit mulla kintereillä ja Tukholmaan mun täytyy, vaikka täynnä ois perkeleitä Ahvena ja manner. Nyt, Kontsas, suoraan luokse herttuan, niin meill' on takanamme tuima reissu. Sa paikat tunnet, koska yksin läksit?
YRJÖ KONTSAS: En opasta ma marskiltakaan saanut — ja tie on pystyyn noussut, noiduttu on varmaan kierroksille nämä tienoot. Kas tuoss' on pesä velhon, poppaäijän!