(Kääntyy tavallensa).
(Esirippu alas).
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kuvaelma.
(Herttua Kaarlon odotussali Tukholman linnassa. Takainen osa suorakaiteen muotoisesta salista on kapeampi kuin etuosa; ovia on perällä ja molemmilla puolen; katsojasta oikealla komea uuni, Vaasasuvun vaakuna uunin pellissä, samalla puolen pöytä ja tuoliryhmä. Vasemmalla taas isompi kattotuoli ja penkkejä; kapeammassa osassa vain penkit pitkin seiniä. — Aksel Lejonhufvud istuu pöydän edessä kirjoittaen).
LEJONHUFVUD: Kas niin, tää kirje näyttää kuninkaalle, kuin tääll' on asiat; hän päättäköön, jos tahtoo tulla taikka ei. Mut siitä voi riippua, ken Ruotsin kruunun kantaa: hän vaiko herttua. Jo kaksi vuotta on selvä ollut mulle ai'e Kaarlon; hän tahtoo kruunun Kustaa Aadolfille. Ken tietää, eikö meidän, aatelisten, ois valta loppunut, jos moinen mies, niin luja, tarmokas ja itsepäinen sais vallan täällä? Meille varmempaa on heikon Sigismundin höllät ohjat, näät hän on Puolassa ja huomispäivä on hänen nykyisyys, — hm, "rex crastinus!" Vaan herttua jos voittais? Silloin mennyt on se, ken niskoitteli. Varmint' on siis katsastaa, ken täällä vallan riistää ja tasan puolta pitää molempain. Nyt mull' on Kaarlon luotto, anteheksi on suotu juttu Länsigöötinmaalla — ja kuninkaan ma kirjeilläni voitan.
PALVELIJA (ilmoittaa): On jalo herra Horn palannut ja pyytää päästä luokse herttuan!
LEJONHUFVUD: Ei vielä päästä voi, mut sisään tulkoon! (Palvelija pois). Hm, Horn, hän on liian suora mies; tuo suoruus suomalaisten tyhmyytt' on, ei viisautta viekkaan diplomaatin. Hän sanoo aina, mitä aattelee ja pitää sanansa, vaikk' antanut sen oisi moukalle, uh, kuinka raakaa!
PALVELIJA (ilmoittaa):
Jalosukuinen Kaarlo Horn, Kankaisten herra!
HORN (rientäen avomielisesti kreiviä kohden): Ma Suomest' tulen suoraan, herra kreivi, ja tiedot tuoreet herttualle tuon.