Luulisi melkein, että Mérimée tällä kertaa poikkesi tavallisesta kylmän objektiivisesta tyylistään vain osottaakseen — näin ennen vaalia — ettei hän suinkaan ollut sellainen hirviö, miksi häntä kuvailtiin. Näin ei kuitenkaan ollut laita, vaan oli hän todellakin tähän aikaan jostakin tuntemattomasta syystä käynyt "ihmisellisemmäksi", kuten hän itse sanoo. Sitä todistaa m.m. seuraava kohta eräästä kirjeestä "tuntemattomalle": "Autrefois, les ridicules des autres m'amusaient; maintenant, je voudrais les épargner à presque tout le monde. Je suis aussi devenu plus humain, et, lorsque j'ai revu des courses de taureaux, à Madrid, (1840) je n'ai pas retrouvé mes émotions de plaisir de dix ans plutôt; et puis j'ai horreur de toutes les souffrances et je crois aux souffrances morales depuis quelque temps. Enfin je tâche d'oublier mon moi le plus possible".[162] Oliko tähän katuvaisuuteen syynä huonontunut terveys vaiko julkisten hyökkäysten vaikutus, sitä en tiedä. Kovasti hän kuitenkin erehtyi, jos luuli tällä novellillaan voivansa tukkia suun moittijoiltaan, n.k. siveellisiltä. Päinvastoin herätti hän sillä yhä suurempaa pahennusta ja melua. Hän näkyy kärsineenkin siitä aika lailla, koskapahan hän pari päivää kertomuksensa ilmestymisen jälkeen kirjoittaa ystävättärelleen:
"Je suis excédé, éreinté, démoralisé et complètement out of my wits. Puis Arsène Guillot fait un fiasco éclatant et soulève contre moi l'indignation de tous les gens soidisant vertueux, et particulièrement des femmes à la mode qui dansent la polka et suivent les sermons du P. Ravignan; tant il y a que l'on dit que je fais comme les singes, qui grimpent au haut des arbres et qui, arrivés sur la plus haute branche, font des grimaces au mondes. Je crois avoir perdu des voix (tarkoittaa vaalia akatemiaan) par cette scandaleuse histoire; d'un autre côté, j'en gagne. Il se trouve des gens qui m'ont blackboulé sept fois et qui me disent qu'ils ont été mes plus chauds partisans. Ne trouvez vous pas que cela vaut bien la peine de faire ainsi le péché de mensonge, surtout pour le gré que j'en sais aux gens".[163]
Ellei Arsène Guillot juuri avustanut Mériméetä akatemian vaalissa, niin teki sitä sen sijaan hänen ansiokas ja syvällinen tutkimuksensa "Étude sur l'histoire romaine",[164] joka tavallaan on jatkoa hänen edelliseen historialliseen teokseensa "Essay sur la guerre sociale" ja käsittelee etupäässä Catilinan vehkeitä. Mériméen rakkaimpia tuumia oli saada valmiiksi Caesarin elämäkerta, jota hän jo oli vuosikausia tutkinut ja josta hän toivoi pääteostansa. Nuo hänen molemmat nyt ilmestyneet tutkimuksensa olivat vain edeltäviä valmistuksia tälle ja tahtoi hän näistä perustella mielipidettä, jonka hän myöhemmin oli esittävä ja jonka mukaan Caesar hänestä oli silloisten yhteiskunnallisten olojen ja koko ilmakehän johdonmukainen tulos ja välttämätön järjestyksen palauttaja. Jo v. 1840 oli hän suurella innolla antaunut sankarinsa elämänvaiheita tutkimaan ja näyttääpä melkein siltä kuin olisi hänellä jo seuraavana vuonna ollut siitä osa valmiinakin. "Je suis très occupé d'un volume que je voudrais imprimer et qui comprendrait les premières années politiques de César", kirjoittaa hän nimittäin 18 p. heinäk. v. 1841 eräälle ystävälleen.[165] Varmaa onkin, että Mériméellä aikojen kuluessa todellakin valmistui 2-osainen Caesarin elämäkerta, joka kuitenkaan ei ole koskaan painosta ilmestynyt. Syyt tähän lienevät olleet moninaiset, mutta etupäässä kuitenkin kirjailijamme hienotunteisuus Napoleon III:ta kohtaan, joka niinikään puuhasi tutkimusta samaisesta sankarista.[166]
"Étude sur l'histoire romaine" oli kirjoitettu etupäässä akatemiaa varten, sen tunnustaa Mérimée aivan avonaisesti eräässä kirjeessä (v. 1841) ystävällensä de Saulcy'lle. "Je vous dirais tout net — sanoo hän siinä — que je voudrais me faire des titres à l'Académie, mais cepandant je tâche de faire mon livre excessivement compréhensible pour le public ignorant. Peut-être entre l'Académie et le public resterai-je cul à terre. O heureux temps où j'écrivai de contes à dormir debout!…" lisää hän lopuksi hänelle omituisella ivallisuudella.
Onnistuiko hänen saada teoksensa sellaiseksi kuin hän halusi? Luontevalta ja helppotajuiselta se todellakin tuntuu lukiessa. Mitä sen tieteelliseen arvoon ja kuvausten todellisuuteen tulee, näkyvät siitä tiedemiehet olleen vähän erimielisiä. Sainte-Beuven mielestä ei tekijä ole oikein onnistunut kuvatessaan Catilinan luonnetta, ja arvelee hän syyksi sen, että tämän luonne oli Mériméelle niin vieras.[167] Ehkä onkin tässä väitteessä jonkun verran perää. Tahtomatta ryhtyä ratkaisemaan tällaista varsinaisille historiantutkijoille kuuluvaa asiaa pyydän kuitenkin saada Sainte-Beuven lausunnolle vastapainoksi siteerata otteita Charles Lenormantin arvostelusta. "On peut remarquer en lui", kirjoittaa hän m.m., "une juste mesure entre le respect de la tradition scientifique qu'on ne saurait mépriser impunément, et ce degré de nouveauté dans l'appréciation des faits qui permet échapper à la routine des impressions scolaires. M. Mérimée qui a revise ses matériaux avec autant de sagacité que de jugement, a produit un livre, selon moi, bien supérieur à ce que nous possédons en français sur aucune partie de l'histoire romaine, et je ne connais, dans aucune langue, de meilleure préparation à l'étude de Ciceron et de Salluste que la narration si ferme et si vraie de la conjuration de Catilina".[168]
Miten tämän kaiken laita lieneekin, mutta tarkoituksensa Mérimée sillä kaikissa tapauksissa voitti. Hän näet vastaanotettiin 7 p. heinäkuuta 1845 Ranskan akatemian jäseneksi ja saavutti täten korkeimman kunnianosotuksen, minkä kaunokirjailija ja tiedemies voi Ranskassa saavuttaa.[169]
VII.
Mériméessä yhtyy harvinaisella tavalla tiedemies ja kaunokirjailija, sen osottaa koko hänen kirjallinen toimintansa. Yhtä tunnokas kuin hän on tutkiessaan ja punnitessaan tapahtumia ja oloja tieteilijänä, yhtä taitava ja selvä on hän näitä samoja asioita kaunokirjallisesti esittäessään. Ja kun hän matkustelee vaikkapa tieteellisiäkin tarkoituksia varten, on hänessä sentään aina taiteilija valveilla, niin että hän uusia, jännittävämpiä oloja nähtyään heti voi ne romaanijuoneksi ryhmittää.
Senkin vuoksi rakastaa hän siis matkustuksia, että ne antavat hänelle uusia aiheita, uusia aatteita kaunokirjalliseen tuotantoon. "Voir, c'est avoir, dit le bohémien de Béranger. Tout voyage excite dans l'âme d'un artiste des émotions qui se gravent dans ses souvenirs et qui deviennent la source d'inspirations fécondes. Sans doute celui qui ne vise qu' à rendre une nature triviale et dont l'ambition ne s'élève pas plus haut qu'un certain mérite d'exécution, celui-là peut rester dans son pays; mais quiconque se croit une mission plus élevée voudra courir le monde, voir et comparer".[170]
Nähdä ja toisiinsa verrata eri kansoja, maita ja oloja, kas se se häntä ihmisenä ja filosoofina miellytti, sillä siten laajentui hänen näköpiirissä ja vakautui hänen katsantokantansa. Samaan suuntaan käyvät hänen sanansa erään toisenkin kerran, nimittäin "tuntemattomalle" kirjoittaessaan, että "vous savez que tout ce qui rapporte à l'histoire de l'humanité est plein d'intérêt pour moi".[171]