Samaa voisi tavallaan Mériméekin sanoa itsestään. Ainakin oli tämä "kertoilemisen halu" jo aikoja ollut hänen äitinsä suvun ominaisuuksia. Hänen isoäitinsä rva Leprince de Beaumont oli näet Ranskan suosituimpia kirjailijoita lasten kirjallisuuden alalla, ja on hänen satukokoelmansa "Magasin des Enfants" vieläkin aarreaitta palleroisille. Arvattavasti on nuori Prosperkin äitinsä jutelmia silloinkin kuunnellut, kun hän v. 1808 viisivuotiaana lapsukaisena istui emonsa maalattavana. Pitkät, olkapäille ylettyvät kultaiset kiharat, pyöreä muoto, korkea otsa, suuret, kirkkaat ja sielukkaat silmät, isonlainen nenä ja hienopiirteinen, vaikka suurehko hymy-suu — sellaiseksi on nuori äiti ainoan lapsensa kuvannut.[5]
Täydellisesti voimme kai nyt yhtyä siihen, mitä eräs Prosper Mériméen biograafi, Eugène Mirecourt, kirjailijamme syntymästä lausuu: "Kas tässä onnellinen ihminen, jolle oli suotu etuoikeus syntyä niin sanoakseni taidejumalattarien siipien suojassa".[6] Onnellinen oli kaikesta päättäen tämä avioliitto ennestäänkin eikä varmaankaan vähimmän sen jälkeen kuin Prosper, "kauan toivottuna lapsena", syyskuun 28 p. v. 1803 ensi kerran näki päivän valon.[7] Raihnainen ja kivulloinen lapsi hän oli ja joka hetki pelkäsi nuori äiti rakkaan ja ainoan perillisen kadottamista. Ja senpä vuoksi istuikin hän myötäänsä pienokaistansa vaalimassa ja usein sanotaan isänkin esikoisensa kehdolle työstään kiiruhtaneen. Kivulloinen oli nuori Prosper jo varhaisimman lapsuutensa päivinä ja kuten tulemme näkemään kärsi hän melkein koko ikänsä terveytensä heikkoudesta. Lapsen alkuopetus jäi melkein kerrassaan äidin huoleksi. "Hän (äiti) hoiteli lastansa mitä hellimmällä ja väsymättömimmällä huolella. Hän se myöskin oli, joka lapsen alkuopetuksen tehtäväkseen otti, ja epäilemättä on kirjailija juuri äidiltään perinyt sen hienoaistisuuden, joka muodostaa paremman osan hänen kyvystänsä" (— — cette sensibilité délicate qui fait meilleure partie de son talent).[8]
Muuten lienee Anna Moreaulla myöskin ollut englantilaista verta suonissaan; ainakin tietää Prosperin englantilainen biograafi George Saintsbury kertoa meille, että "Mérimée had English blood in his veins on the mother's side".[9] Kuinka läheistä tämä sukulaisuus englantilaisten kanssa sitten oli, siitä ei meille ole kukaan tarkempia tietoja antanut. Tiedämme vain, että Prosper jo nuorena ylioppilaana seurusteli englantilaisissa perheissä, että hän jo lapsuudestaan osasi englannin kieltä, tutki hartaasti englantilaista kirjallisuutta ja ulkoasussaankin jäljitteli Albionin asukkaita sillä menestyksellä, että hänestä voitiin sanoa "he was always considered, at least in France, to look and behave more like an Englishman than a Frenchman".
Anna Mérimée, Prosperin äiti, on erään ominsilmin näkijän (kreivi d'Haussonvillen) mielestä ollut "une femme plus intelligente que raffinée".[10] Silloisen taantumisajan vanhoilliset mielipiteet uskonnon ja kirkon alalla eivät tähän vapaamieliseen ja älykkääseen naiseen olleet tehneet minkäänlaista vaikutusta. Päinvastoin pysyi hän vastenmielisenä kaikille uskontunnustuksille, kuten Prosperin uusin biograafi kreivi d'Haussonville selvästi lausuu: "Madame Mérimée témoignait, en effet, contre toute croyance réligieuse une aversion décidée" lisäten vielä, että kun hänen poikansa hyväksyi periaatteekseen seuraavat, nimileimasimeensakin kaiverretut kreikkalaiset tunnussanat: Memnaebo apibtein (muista epäillä!), niin seurasi hän ainoastaan äitinsä opetusta. Kuinka kauas vapaamielisyys ja kirkollisen uskonnon vastustushalu tässä muutoin kyllä tunteellisessa naisessa oli kehittynyt, sitä osottaa parhaiten se seikka, ettei hän antanut ensinkään kastaa poikaansa, jonka "pakanallisuus" myöhemmin usein oli keskustelujen aineena niin hyvin yksityisissä seuroissa kuin julkisuudessakin.
Saatuaan kotona hyvät alkutiedot etupäässä äidiltään, siirtyi nuori Prosper Henri IV:n lyseoon ulko-oppilaana.[11] Kivulloisuus, taiteilijataipumukset vaiko kaunokirjalliset opinnot lienevät olleet syynä siihen, etteivät koulutodistukset erittäin loistavia olleet. Ainakin tietää Loménie kertoa meille, että "Mérimée fit des études classiques assez médiocres" ja Mirecourt puolestaan lausuu, että vaikka oppilas vuoden lopussa palasikin siksi hyvillä todistuksilla, että äiti niistä voi ylpeillä, niin eivät ne kuitenkaan olleet kyllin hyviä "pour mériter le titre de héros du thème grec". Koulussa ei Prosper Mérimée näytäkään vielä saavuttaneen niitä perinpohjaisia tietoja klassillisissa kielissä, joilla hän vanhempana niin usein tuttaviansakin hämmästytti. Ne hankki hän vasta ylioppilaaksi ja itsenäiseksi tultuaan. "Vasta koulusta päästyään — sanoo Loménie — antausi nuori Mérimée ominpäin hankkimaan niitä hyviä ja perinpohjaisia tietoja, jotka hänen kyvylleen antavat sellaisen voiman kaikilla aloilla liikkuessa. Olen kuullut puhuttavan, että hän jo nuorena oli innolla tutkinut Kreikan kaunista kieltä, jonka hän tosin oli laiminlyönyt koulussa, mutta jota hän sittemmin uudelleen innostui lukemaan erään kreikkalaisen johdolla".
Näyttää melkein siltä kuin olisivat maalauspuuhat jo silloin Prosperia suuremmassa määrässä huvittaneet. V. 1821, jolloin hän oli 18 vuotias, näemme nimittäin vanhan Mériméen eräässä kirjeessä puhuvan pojastansa seuraavalla ylpeilevällä tavalla:
"Minulla on 18 vuotias pitkä poika, josta minä mielelläni tahtoisin lakimiehen. Hänellä on muuten sellaiset taipumukset maalaustaiteeseen, että hän, vaikka ei olekaan koskaan jäljennöksiä maalaillut, jo tekee luonnoksia kuin mikähän nuori maalaajan oppilas; mutta tarkalleen ei hän osaa piirtää silmääkään. Käytös ja sivistys pitäisi hänellä olla hyvä, kotona näet kun aina on kasvatettu".[12]
Tällainen oli hän siis, kun hän 17 vuotiaana Henri IV:n lyseosta yliopistoon laskettiin tullakseen isänsä tahdon mukaan sisäänkirjoitetuksi "École de Droit" nimiseen lakitieteelliseen osastoon, johon useimmat varakkaampien pariisilaisten pojat siihen aikaan kuuluivat. Lahjakas, monipuolinen ja hyvin kasvatettu hän oli ja paljo hänestä vanhemmat toivoivat. Kooltaan oli hän pitkä ja hoikka nuorukainen, jonka älykkäät, vilkkaat silmät, rohkea katsanto ja ulkoneva nenä osotti lujaluontoisen miehen alkua. Ja jo silloin huomattiin hänellä tuo aristokraattinen ilme kasvoissa ja pilkallinen hymy huulilla, jonka hän siitä saakka luonteenomaisimpana piirteenään säilytti kuolinpäiväänsä saakka. Niin kertoo kuitenkin muudan Mériméen läheinen sukulainen, joka on ollut tilaisuudessa näkemään rva Mériméen tekemän muotokuvan, mikä esitti Prosperia 15 vuotiaana nuorukaisena.[13]
Ennen kuin häntä seuraamme siihen laajempaan seurapiiriin ja vilkkaaseen kirjalliseen elämään, johon hän ylioppilaaksi tultuaan joutui, tahdomme muutamin lyhyvin piirtein luonnostella Ranskan valtiollista ja yhteiskunnallista tilaa tähän aikaan antaaksemme kuvauksillemme tarpeellisen historiallisen taustan.