[241] Että sellaista todellakin oli kysymyksessä, siitä on meillä todistuksena V. Hugon merkillinen kertomus prinssi Napoleonin (Jerôme Bonaparten toinen poika) käynnistä hänen luonansa 16 p. marraskuuta 1851, jolloin hän isänmaansa parasta silmällä pitäen ehdotti Hugolle: "Eh bien, faites, cette nuit, arrêter le président", ehdotus, johon H. ei kuitenkaan suostunut (katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II, siv. 214-226).
[242] Mirecourt Les Contemporains, T LXXIX, s. 73.
[243] Pr. Mérimée: Lettres à M. Panizzi, Paris 1881, s. XI.
[244] Näytään jo näinä aikoina tiedetyn, ettei Louis Napoleon ollutkaan Hollannin kuninkaan poika, vaikka hän virallisesti heti syntymänsä jälkeen nimitettiin Napoleon I:n kruunun perilliseksi. Hugo kertoo näet, että kirjailija Vieillard, joka muuten luki itsensä bonapartelaisiin, keväällä 1840 useampain luotettavien miesten läsnä ollessa jutteli, kuinka kuningas Louis kohteli uskotonta puolisoansa Hortensea, jolle hän m.m. oli sanonut, ettei "kuninkaallinen mantteli saa olla porton verhona" ja kuinka hän todellakin oli syytön Napoleon III:n syntymiseen. Oikean isän nimeä ei kuitenkaan mainita. — Histoire d'un crime, T. II s. 26.
[245] Fortnightly Review, elok. 1894, sisältää tästä pitkän kirjoituksen William Grahamilta, jonka mukaan Napoleon III oli hollantilaisen amiraalin Verhuelin poika.
[246] Filon: Prosper Mérimée et ses amis s. 250.
[247] Kirje, joka on päivätty 20 p. jouluk. 1851 ja osotettu historioitsija Auguste Le Prévost'lle, löytyy julkaistuna aikakauskirjassa "Gazette anecdotique" 15 p. maaliskuuta 1878.
[248] Olen siteerannut tarkempaan tätä kirjettä sen vuoksi, että se kuvaa jotenkin hyvin Mériméen mielipiteitä valtiokeikauksesta ja koska se muuten on ainoa sisältörikkaampi kirje häneltä näinä aikoina. Sitä paitse ei kukaan Mériméen biograafeista näy tätä unohdetusta paikastaan Gazette anecdotiquen palstoilta keksineen.
[249] Hugo sanoo ensin, en todellakaan tiedä millä syyllä, että Mérimée "s'est donné à tort pour un des confidents du coup d'état": mutta sittemmin lisää hän heti: "Mais la vérité c'est que M. Mérimée n'était confident de rien. — Ajoutons qu'il est peu probable, malgré quelques indices contraires, que M. Mérimée fût à l'époque du 2 décembre en rélation directe avec Louis Bonaparte. Cela ne vint que plus tard. Mérimée d'abord ne connut que Morny". (Histoire d'un crime, T II siv. 24). — Mitkä nämä "quelques indices contraires" ovat, jättää Hugo sanomatta. Ei niitä tietääkseni ole kukaan muukaan voinut esille tuoda. Ainoa mahdollisuus olisi mielestäni se, että Morny olisi joskus puhunut hänelle jostakin läheisestä coup d'état'sta yleensä, yksityisseikkoja selittämättä ja että Mérimée sitten olisi tämän nojalla tullut siitä maininneeksi.
[250] Histoire d'un crime, I. II. siv. 42.