Paltamossa, syksyllä 1888.
II. VARASTETTU.
Päivä alas taivahilta
Ruskotellen käypi,
Taivon kanssa suvi-ilta
Myös jo hämärtäypi.
Nuori äiti tietä kulki,
Vuorta, joka vietti,
Miettehensä rinta sulki,
Mutta näin hän mietti:
»Tuolla kotikehdossansa
Nukkuu lapsikulta,
Eihän luoja armoansa
Toki kiellä sulta!
Minä tuudin pientä lasta,
Tuudin sille mieltä,
Ett'ei unhottaisi vasta
Äitikullan kieltä.
Nuku siellä huoletonna,
Nuku lapsukainen,
Vaikka isäs paavi konna
Vei jo nuorra vainen.
Isäs kärsi kuolemansa
Polttoroviolla,
Mutta luja uskossansa
Jaksoi aina olla.
Nyt mä laulan kehdollasi
Isäs kohtalosta,
Ett'et myös sä uskollasi
Henkeäsi osta.
Vaan kun vartut, lapsi, kerran,
Murra sortovalta.
Kuule aina käskyt Herran,
Käskyt jumalalta».