Kuin kaarna keinui laiva vaan
Vienosti aalloilla,
Ja tuuli hiljaa huo'ullaan
Heilutti purjeita.
Mä yksin istuin kannella
Uinaillen, miettien,
Ja tähdet taivaan kaarella
Ne välkkyi tuikkien.
Kirkkaana koitti Pohjassa
Kointähti loistokas,
Ja lempeä ol' hohtonsa,
Katseensa toivokas.
Tuo tähti johti aatteeni
Etäälle Pohjolaan.
Sai sulo Suomi mieleeni,
Mä muistin synnyinmaan.
Mä muistin kalliin koto-maan
Huminan honkien,
Ja kuinka kosket kuohullaan
Riehuivat raivoten.
Loiluista karjanpaimenen
Kaikuivat kalliot,
Vaikk' ammon uupui vaieten
Jo linnun laulelot.
Mä mietin: kenpä soutanee
Nyt koto-lahdellain?
Ja kenpä muistaa joutanee
Minua matkallain?
Mä muistin Pohjan talvi-yön
Ja taivon tähdekkään.
Ja revontulten hohdevyön,
Mi lumoo säihkyllään.
Mä muistin syksy-illan kuun,
Mi hopee-loistollaan
Valaisi laineet lahden suun;
Mä muistin — Pohjanmaan!
Tuo kaiho kasvoi tulvilleen
Mä mietin, kyyneilin,
Ja katsoin taaskin tähtöiseen,
Suruisna huokailin.