Jo hetki lyö, mi kutsuu tanterelle,
Jylisten taistotorvet tuossa soi.
Miesjoukko astuu työlle, toiminnalle,
Jo luodit vinkuu, hurme huppeloi.
Kuin ukkospilvi synkkä taivon peittää
Ja saartaa kaikkialta taivahan,
Niin Ryssä ryntää, ylivoimin heittää
Jo pakoisalle joukon uljahan.
Peräysi Ruotsin joukko verkallensa
Ja murhe valtaa miehet, päälliköt —
Mut katso! Duncker vielä urhoinensa
Vakaana torjuu kaikki rynnäköt.
"Käy kuolemaan tai kuole kunnialla,
Se aina ennenhän ol' tehtäväs!"
Ja huuto riemun kaikuu kaikkialla:
Käy eessä, Duncker, käymme jäljessäs!
Vihollisjoukko saartoi kierrätellen
Tuon uljaan Koljonvirran sankarin;
Sen keksi Sandels, joka tarkastellen
Tilaansa tutki silmin ankarin.
"Hän onko houkka, vaiko järjeltänsä,
Kun päätä suoraa käypi kuolemaan?
Vai niin, vai ei hän seuraa käskyänsä,
Hän tuosta kuulla saapi tempustaan."
Jo ajutantti Gerdten kiiruhtaapi,
Hän käskyilleen saa luokse Dunckerin.
"En peräydy" hän korskan kiellon saapi,
"Te näette Dunckerissa pelkurin!"
Jyristen syöksee tykit kuolon tulta;
Uhkaava saarto-joukko taajenee,
Ja pyssyt paukkaa, sinkoo tanner-multa,
ja läpi pilven joukko harvenee.
Jo puna kiukun lensi poskuille,
Nyt Sandelsin, ja silmät tulta löi;
Hän karjui vimmoissansa Gerdten'ille,
Ja polki jalkaa, jotta säkenöi.
Ja uudelleen jo kiiti viesti tänne,
Se sanan toisen Dunckerille tuo:
"Näin kuului käsky päällysmieheltänne,
Te kohta peräydytte muiden luo!"