Muutaman puolen tunnin kuluttua nähtiin arvoisa konsuli ja valtuuskunnan puheenjohtaja Svanström perheinensä matkalla rakkaan sukulaisensa, leskirouva Strömforsin luo toivottamaan hänelle onnea ja pitkää ikää täytettyjen 70:n vuoden johdosta. Konsulittarella oli kädessä suuri, nauhoilla koristettu kukkaisvihko … ja konsulin vanhin tytär, tuo herttainen Betty neiti oli myöskin varustaunut kukkasilla tätiänsä ilahduttamaan.
Kauppaneuvoksetar, leskirouva Strömfors oli juuri pukeutunut ja istui talonsa kuistilla vieraita odotellen.
"Hyvää huomenta, täti!" huusi Betty neiti jo portilta saakka, huolimatta vähääkään siitä oliko se "comme il faut" huutaa täyttä kurkkua … niin kaukaa.
Konsuli ja valtuusmiesten puheenjohtaja kohautti kiiltävää, mustaa silkkihattuansa hartioiden tasalle ja hymyili niin herttaisesti, että olisi luullut hänen jo saaneen tiedon vaalistansa porvarissäätyyn. Konsulitarkin hymähti sangen kauniisti ja nyökäytti päätänsä erityisellä taidolla … kuin mikäkin tanssikoulusta päässyt nuori neitonen.
Leskirouva Strömfors tuli vieraitansa vastaan. Konsulin lapset juoksivat iloisesti hyppien vanhan rouvan luo ja huusivat "onnea ja menestystä", että kartano kajahti.
Konsulitar antoi omasta ja puolisonsa puolesta vanhukselle tuon kauniin jättiläiskimpun viitaten nauhoissa olevaan kirjoitukseen.
"Rakkaalle, 70-vuotiaalle tädillensä sydämmellisillä onnentoivotuksilla — Lennart ja Lyydia", luki leskirouva nauhoista samalla kuin liikutuksen kyyneleet hänen silmiinsä kihosivat.
Sitten syleili hän konsulitarta ja pudisti kahden käden konsulin pehmoista kättä.
"Tuntuu niin hyvältä … niin kovin hyvältä, kun näkee olevansa rakastettu … sukulaistensa keskuudessa. Luoja palkitkoon teille ystävyytenne vanhaa, yksinäistä tätiänne kohtaan!"
"Mitä turhista, täti hyvä", lausui konsulitar Svanström mairittelevasti, "olettehan tekin aina ollut niin hyvä meitä kohtaan … tämä kaikki on vain velvollisuutemme … semmoisesta ei kukaan palkkiota odottane, täti kulta!"