"Tuskinpa!" nauroi konsulitar Svanström, "tuskinpa moni vieras lapsi tohtisi tulla loilottamaan vanhan rouvan akkunan alle… Otaksuu tietysti ansaitsevansa jotakin tuolla ruohokimppusella."
"Lyydia sanoo, mitä minä — —"
"Minä kuuntelin mielelläni hänen kaunista ääntänsä, Lyydia. Tosin heitin minä hänelle markan rahan … mutta enpä luule hänen sitä turhaan käyttäneen."
Samassa kuului iloinen naurun-hohotus kartanolta.
Pikku Aarno herra oli kavunnut Liisun hartioille — tämä oli kutsumuksen mukaan saapunut leikkimään konsulin lasten kanssa — ja ratsasti nyt aika vauhtia pihamaata pitkin; toiset juoksivat ympärillä ja nauroivat täyttä kurkkua.
"Aarno, Aarno! Herran tähden, putoathan sinä, lapsi!" huudahti konsulitar säikähtyneenä juosten alas portaita; mutta samassa oli "pikku konsulikin" jo maassa ja hyppeli iloisesti äitiänsä vastaan.
"Liisu, tuleppas tänne!" kutsui leskirouva Strömfors holhokkiansa.
Kovasta hölkästänsä hengästyneenä ja punoittavana tuli Liisuparka ujostellen vieraiden luo.
"Sanopas, Liisu, mihin panit sinä sen markan rahan, jonka minulta aamulla sait", kysyi leskirouva Strömfors.
Liisu oli vaiti ja katsoi maahan.