"Se tulee siitä, että niin harvoin käytte kirkossa, herra maisteri", virkkoi siihen sangallisnenäinen, elähtäneempi neiti Hahl, joka tarkkuudella oli seurannut väittelyä.
Kohteliaasti kumartaen neideille vetäytyi maisteri Vilponen jo seuraavan ryhmän luo jättäen vanhat neidit kummastelevina katsomaan jälkeensä — ennenkuin he taas uuden keskustelun aloittivat.
Maisteri Vilponen muuttausi nyt sohvattomien rouvien luo. Täällä keskusteltiin parasta aikaa eräästä aina yhtä hauskasta asiasta: oli näet jouduttu tuohon loppumattomaan piikaepistolaan.
"Herrasväki ei voi uskoa, kuinka tuiki tuskallista tuo uusi reservilaitos meille kaupunkilaisille on", aloitti rouva Malin, jonka mies oli istunut valtiopäivillä ja kiivaasti vastustanut asevelvollisuutta. "Otetaanpa esimerkiksi … kas, maisteri Vilponen, hyvää iltaa!"
Puhe keskeytyi äkkiä, kun maisteri Vilponen samassa lähestyi rouvaryhmää.
"Nöyrin palvelijanne, arvoisat rouvat!" Varsin sievästi tuo uus-aikainen maisteri osaakin kumarrella naisille. "Onko ehkä luvallista istua arvoisaan seuraanne?"
"Kaikkia te kysyttekin, herra Vilponen, olkaa vain hyvä … kas, tässä on tuoli."
Pari rouvista sijoittelihe likemmäksi toisiaan.
— "Joll'en erehdy oli puhe reservikomppanioistamme; miten on se onneton joutunut arvoisain rouvien epäsuosioon, jos saan luvan kysyä?"
"Niin, minä yritin tässä juuri selittämään sitä. Ettekös tekin, herra Vilponen, ole sitä mieltä, että reservikomppaniasta on kaupungillemme paljon haittaa?"