"Kuinka niin?"
"Tarkoitan … siveellisessä suhteessa ovat kasarmimme mitä pahimpia", puhui rouva Malin kertoen miehensä mielipiteitä.
"Niin, siinä voi kyllä olla perää, rouva Malin, enkä minä nykyistä sotalaitostamme ihailekaan. Mutta koska kullakin valtiolla toistaiseksi sotaväkensä on, niin täytynee meidänkin kärsiä se. Kaikessa tapauksessa on reservilaitos minusta paljo parempi kuin seisova sotaväki, joka on maan joutilainta laiskurijoukkoa — — — ah, suokaa anteeksi, luutnanska Segerstråle, minä en moiti heitä, vaan sitä valtiojärjestelmää, jonka vuoksi maan täytyy elättää tällaisia tyhjäntoimittajia."
"Kuinka sattuvasti lausuttu", riemuitsi rouva Malin huomatessaan saavansa kannatusta… "Niin juuri se on. Kyllä me rouvat, joilla on tekemistä piikojen kanssa, kyllä me tiedämme asevelvollisuuden haitat. Minun Maijuni esimerkiksi … se sama, joka ennen palveli teillä, rouva Berg … oli mitä siivoin tyttönen siksi, kunnes reservilaitos tuli. Hän teki työtä aamusta iltaan … eikä ikinä pyrkinyt minkäänlaisiin huvituksiin. Mutta entäs nyt? Joka pyhä, minä sanon, joka ainoa pyhä pitää hänen päästä kävelemään … ja samalla tietysti reserviläisten tansseihin!"
"Entäs arkipäivinä?" kysyi herra Vilponen.
"No, arkina hän nyt tosin on työssä … eikähän siitä muuten tulisikaan mitään. Ainoa, mikä hänessä viikon ajalla on moitittavaa, on oikeastaan vain se, että hän nyt … pyhäkoulun käytyänsä … on intoutunut kirjeitä kirjoittelemaan."
"No, mutta hyvä rouva Malin … jos siinä lienee jotakin moitittavaa, olen minä suurimman moitteen-alainen kaikista", nauroi herra Vilponen.
"Jaa, mutta se onkin eri asia… Niin, te ette usko, maisteri Vilponen, kuinka kiusallista se on, kuu palvelustytöt alkavat pitää kirjeenvaihtoa … varsinkin sotamiesten kanssa. Missä vain saadaan aikaa vähänkään, niin heti kynä esille!"
"Voisivathan he kirjoitella iltaisin", uskalsi herra Vilponen väittää.
"Jako nukkuisivat sitten kello kymmeneen aamulla! kyllä näkee, ett'ette ole naimisissa, herra Vilponen", ilveili rouva Malin.