Tähän suuntaan kävivät naisväen keskustelut. Neitoset supattelivat nurkassansa pukimista, ystävättäriensä kihlauksista ja viimeisistä tanssiaisista ruununvoudin luona.
Teetä tarjoeltiin. Ensin tietysti naisille … sohvarouvista alkaen … sitten käytettiin tarjotinta taas näön vuoksi herrojenkin puolella, mutta melkein koskemattomina ne sieltä palasivat. Mitäpä ne herrat teestä, kun heillä kerran oli konjakkia ja totikojeet edessä!
Illan kuluksi ja seuran ratoksi halusi leskirouva kuulla laulua, jota hän aina niin mielellänsä kuunteli.
"Niin, neiti Malinillahan on niin kaunis ääni", huudahti eräs vanha piika.
"Ja hän kun on vasta palannut Helsingistä … ja ottanut siellä laulutunteja!… Kuuleppas Ines, täti Strömfors haluaisi niin mielellänsä kuulla laulua!"
Neiti Ines Malin oli parinkymmenen vuotias solakka neito, jolla tiedettiin olevan parhaimman laulunäänen koko kaupungissa … ja joka vuoden ajan oli saanut nauttia yksityistä laulunopetusta pääkaupungissa.
"Sangen mielelläni … mutta ääneni on hiukan painuksissa, kun satuin vilustamaan itseni eilen … sillä veneretkellä", väisteli laululintunen.
"Elä nyt turhia estele, kun täti Strömfors kerran…"
"Niin, minä tahtoisin todellakin varsin mielelläni kuulla, kuinka sinä olet edistynyt, Ines…"
"Tee nyt tädille mieliksi, Ines", puuttui jo rouva Malinkin puheeseen.